Talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) katsoo, että näivettymiskierteeseen joutunut Suomi olisi tarvinnut jo puolitoista vuotta sitten yhteiskuntasopimuksen.
Pekkarinen kaipaa yhteistä tunnustusta realiteeteista, kun ennusteet ovat menneet pieleen jo monta kertaa, ja sekä talouskehitys että vienti takkuavat enemmän kuin muissa EU-maissa.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) esitti keskiviikkona kaikille puolueille ja työmarkkinatoimijoille yhteisiä neuvotteluja.
Pekkarinen, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) keskustelivat Radio 1:n Ykkösaamussa valtion velkaantumisesta, kasvun puutteesta sekä tulojen ja menojen suhteesta. Valtion velka on ensi vuonna 96 miljardia euroa.
Hallituksen tavoitteena on, että menot olisivat vuonna 2015 enää kaksi miljardia euroa suuremmat kuin tulot, kun alijäämä nyt on seitsemän miljardia euroa.
Ainoastaan Backman uskoo, että tavoitteeseen päästään. Sasi arvioi, että tavoitteesta jäädään miljardi tai pari - ellei talous lähde kolmen prosentin kasvuun.
Syksyn työmarkkinaratkaisun pitää olla vakauttava, mutta ei miinusmerkkinen, keskustelijat katsoivat.
Sasi kehottaa ottamaan mallia Saksasta ja Ruotsista, missä palkankorotukset ovat olleet hyvin maltillisia kymmenen vuotta. Siihen päädytään, että palkankorotukset ovat enintään inflaation luokkaa, hän arvioi.
Backman korosti, että mahdolliset uudet verokeinot ja säästöt eivät saa lisätä tuloeroja saati rapauttaa sosiaaliturvaa. Pekkarisen mukaan pienyrittäjien verotusta olisi kevennettävä. Kulutusveroja voisi kiristää, mutta leikkaukset näivettävät, hän toteaa.
Sasi sanoi, että kulutusverojen kasvattaminen on ensisijaista eikä työn verotus saa kasvaa. Yritystukia voisi leikata, sanoi Sasi, jonka mukaan esimerkiksi rakentamista tuetaan liikaa.