Katainen lupasi eduskunnan budjettikehyskekustelussa etsiä keinot yhteiseen kekustelutilaisuuteen.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen esitti keskusteluyhteyden muodostamista tiistaina ja oppositiopuolue keskusta on ajanut samaa jo aiemmin.
- Jos tunnustamme Suomen talouden heikkoudet, niin itse kukin voi hoitaa oman rootelinsa. Ainakin se helpottaa samaan maaliin menemistä, Katainen perusteli esitystään.
Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pitää esitystä hyvänä.
- Nyt tarvitaan poikkeuksellista yhteistyötä tässä tilanteessa. Tilanne on ehkä vielä paljon huonompi kuin tällä hetkellä ymmärretään, Sipilä sanoo.
Sipilä uskoo, että yhteinen näkemys talouden tilannekuvasta voidaan löytää.
Samalla Sipilä arvostelee hallitusta vastuun siirtämisestä työmarkkinajärjestöille.
Työmarkkinajärjestöiltä vihreää valoa
Sekä työntekijä- että työnantajapuolella Kataisen kutsuun suhtaudutaan myönteisesti.
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää muistuttaa, että Suomen talouden näkymät eivät ole hyvät, ja talouden eri toimijoilla on hyvin erilaiset tulkinnat talouden suuresta kuvasta.
- Tilanne on huolestuttava, sillä näyttää siltä, että monissa kilpailijamaissamme talous näyttäisi lähtevän virkoamaan finanssikriisin jälkeen, mutta ei meillä. Nyt tarvittaisiin konsensusnäkemys taloustilanteesta. Siksi STTK vastaa pääministerin kutsuun myöntävästi, Mäenpää.
Myös EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on yhteistyön kannalla.
- Pääministerin ehdotus on kannatettava, koska työllisyystilanne on vakava. Nyt tarvitaan yhteistyötä. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta viime viikkojen uutiset ovat olleet kovin mollivoittoisia eikä työllisyystilanteessa ole näkyvissä mitään käännettä parempaan. Pääministerin kutsu pyöreän pöydän keskusteluihin sellainen, josta EK:lla ei ole mitään syytä kieltäytyä, Häkämies toteaa.