Mistä on kyse?

Päätös lukioverkosta syntyi Kouvolan kaupunginvaltuustossa kolmen äänestyksen jälkeen. Ensin äänestettiin koko lukioverkon palauttamisesta uuteen valmisteluun. Asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 32-26.

Toisessa äänestyksessä olivat vastakkain Jari Suomelan (kok.) sekä Kirke Sipiläisen (kok.) esitykset. Suomela ehdotti, että lyseon lukio ja yhteiskoulun lukio yhdistetään siinä aikataulussa kun se on mahdollista. Kuusankosken, Valkealan ja Anjalankosken lukiot saisivat jatkaa. Niiden lukioiden tilannetta tarkasteltaisiin vuosina 2015-2016, joiden oppilasmäärä on alle 150.

Sipiläinen ehdotti Anjalankosken ja Elimäen lukioiden lakkauttamista vuonna 2014. Muut lukiot saisivat jatkaa, ja lukioverkko tuodaan uudelleen valmisteltavaksi, mikäli jonkin jäljelle jääneen lukion opiskelijamäärä on ollut kolmena peräkkäisenä vuonna alle 150. Suomelan esitys voitti äänestyksen lukemin 38-21.

Kolmannessa äänestyksessä olivat vastakkain kaupunginhallituksen esitys ja Jari Suomelan esitys. Kaupunginhallituksen esitys oli lyseon ja yhteiskoulun lukion yhdistäminen ja muiden lukioiden säilyttäminen. Lopulta kaupunginhallituksen esitys voitti äänestyksessä luvuin 33-26.

Näin valtuutetut äänestivät kolmannessa äänestyksessä:

Kaupunginhallituksen esitys (Jaa)

Harri Helminen (sd.), Maria Eloranta (sd.), Jukka Nyberg (sd.), Hannele Viljakainen (sd.), Markku Mikkola (sd.), Jouni Kaipinen (sd.), Raimo Laine (sd.), Ensio Töttö (sd.), Marjo Lakka (sd.), Outi Kasurinen (sd.), Ville Salonen (sd.), Kari Leinonen (sd.), Päivi Kossila (sd.), Pertti Paloranta (ps.), Anssi Tähtinen (ps.), Jari Käki (ps.), Jari Lindström (ps.), Pekka Korpivaara (ps.), Jouni Suninen (ps.), Juha Päivärinta (ps.), Toni Lampiranta (ps.), Antti Eskelinen (ps.), Seppo Nikkanen (ps.), Janne Wall (kesk.), Markku Pakkanen (kesk.), Kimmo Jokiranta (kesk.), Mirja Lonka (kesk.), Liisa Varjola (kesk.), Maija Lehtomäki (kesk.), Topi Seppälä (kesk.), Tiina Saavalainen (vas.), Jorma Liukkonen (vas.), Maarit Helkala (kok.).

Jari Suomelan esitys (Ei)

Jyrki Hyttinen (kok.), Birgit Koskela (kok.), Jari Larikka (kok.), Jari Suomela (kok.), Sinikka Rouvari (kok.), Leila Lehtola (kok.), Ilpo Puolakka (kok.), Sirkka Lavikkala (kok.), Kirke Sipiläinen (kok.), Hannu Kähärä (kok.), Jouko Leppänen (kok.), Jani-Ville Heikari (kok.), Reijo Valkeapää (kesk.), Sari Lankinen (kesk.), Katja Airaksinen (sd.), Sakari Smeds (kd.), Arto Sahamies (kd.), Vesa Vainio (kd.), Sari Palm (kd.), Sakari Viinikainen (sit.), Matti Norppa (sit.), Pulla Peltola (sit.), Marja-Terttu Nuorivuori (sit.), Vesa Kaarlampi (sit.), Ritva Sorvali (vihr.), Kaisa Spies (vihr.).

Lisäksi valtuusto hyväksyi yksimielisesti Jari Lindstömin ponsiesityksen, jonka mukaan keskustan lukioiden yhdistämisen valmistelun yhteydessä tutkitaan mahdollisuus 7-sarjaiseen lukioon. Käytännössä lukioissa aloittaisi seitsemän ryhmää. Päätökseen liitettiin Maarit Helkalan ponsiesitys, jonka mukaan opiskelijoille ilmoitetaan, missä lukiossa he jatkavat opintojensa loppuajan.