Työväen ja ylioppilaiden suuren juhlan jälkeinen aamu oli tänä vappuna tavallista ankeampi sekä kokoomuksen että demarien puoluetoimistolla.

Yle Uutisten puoluekannatusmittauksessa SDP romahti neljän suurimman puolueen porukassa peränpitäjäksi (16,2%) ja keskusta (19,4%) ampaisi kokoomuksen (19,2%) ohi paalupaikalle.

Koska ei ole kahta ilman kolmatta, myös persujen myötätuuli mielipidemittauksissa osoitti laantumisen merkkejä (18,6%). Timo Soini joutui luovuttamaan opposition kärkietenijän liivin Juha Sipilälle. Tämä otti sen tyytyväisenä vastaan, vaikka vähän väljältähän se näyttää. Soinin reaktio oli samansuuntainen kuin talvipesästä herätetyllä karhulla.

Kokoomuksen, demarien ja persujen päänsärky ei hellittänyt kuukautta myöhemmin, kun Ylen tuoreimmassa mittauksessa nokkimajärjestys oli säilynyt entisellään.

**Kokoomus **on päättänyt lähestyä puoluekohtaista ongelmaansa (19,2%) päällisin puolin nöyrin ilmein. Puoluesihteeri Taru Tujunen myönsi, että kykypuolueella oli peiliin katsomisen paikka.

Kokoomusjohto on mobilisoitu kiertämään maakuntia Kokoomus kuuntelee – ja ottaa opiksi – kampanjavankkureissa. Katainen hymyilee väkinäisesti kuin velkainen isäntä milloin missäkin päin Suomea, mutta eipä ole gallupit erityisemmin riehakoituneet.

Sitä vastoin spekulaatiot Kataisen halusta ja kyvystä johtaa puoluetta tai hallitusta ovat lisääntyneet. Arvellaan, että kokoomuspomo norkoilee namupaikkaa seuraavasta EU:n komissiosta. Epäilykset vahvistuvat joka kerta, kun Katainen yrittää vakuutella, kuinka vahvalla motivaatiolla hän kivirekeään vetää. Fantastista hommaa!

Jutta Urpilainen ryhtyi lääkitsemään SDP:n gallup-krapulaa (16,5%) radikaalilla hoitometodilla eli tekemällä ns. ministerinsiirtoleikkauksen. Tällaisen operaation riskit ovat aina suuret, koska siinä miltei aina syntyy poliittisia ruumiita, vaikka leikkaus näyttäisi onnistuvan. Nyt kentälle jäivät lojumaan ainakin Maria Guzenina-Richardsonin ja Jukka Gustafssonin poliittiset tomumajat odottamaan seuraavien vaalien mahdollisesti mukanaan tuomaa ylösnousemusta.

Demarien kannatuksen kohdallakin ylösnousemus antaa odottaa vielä itseään.

Persut ovat lääkinneet kannatusnyrjähdystä (17,4%) lyhyttavarakaupasta tutulla menetelmällä: maksetulla mainoksella Helsingin Sanomien etusivulla. Vanha brittiläinen journalistinen viisaus kuuluu, että lehti, jonka etusivulla on makkaroita, on lehti makkaroista. No, nyt se on lehti persuista.

Persujen resepti on omaperäisin – ja todennäköisesti myös kallein, mutta rahaahan puolueella juuri nyt on, kiitos puoluetukien, joiden kuppaamista veronmaksajilta puolue on perustamisestaan lähtien ankarasti vastustanut.

Saatuaan ilmoituksellaan palstatilaa ja lähetysaikaa lähes jokaisessa tiedotusvälineessä Suomessa, persut ovat valitelleet, kuinka huonosti tiedotusvälineet antavat persuille palstatilaa ja lähetysaikaa Suomessa. Entinen lehtikustantantaja, taannoinen Espanjan eläkeläinen ja nykyinen kansanedustaja Reijo Tossavainen valitti, kuinka erityisesti Yle sorsii persuja. Hän teki sen Ylen haastattelussa.

Etusivun jälkeistä gallup-nousua ei persujen kohdalla ole vielä tilastoitu, sillä edellisestä mittauksesta on vasta viikko aikaa. Täysi atakki on kuitenkin päällänsä paitsi Hesarin etusivulla myös eduskunnassa ja tietenkin verkossa. Vielä on muutama viikko tehokasta peliaikaa ennen puoluekokousta, joka pidetään juhannuksen jälkeen Joensuussa. Soinin olisi paljon mukavampi astella joukon eteen, jos gallupit vähän virkoaisivat. Se friskaisi enemmän kuin pulahdus kesähaaleaan Pieliseen.

Mutta mitä on tehnyt gallupien kuningas kepu? Eipä juuri mitään. Sipilä vain hymyilee kuin Buddha ja kannatusluvut sen kun kipuavat.

Olisko tästä jotakin opittavaa?

Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö