Valtiovarainvaliokunta haluaa karsia ministereiden esikuntien kokoa.

Valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan valiokunta on yksimielinen siitä, että suora yhteys ministerien ja valmistelevien virkamiesten välille pitää palauttaa.

Sasin mukaan suora yhteys on paisuneiden avustajakaartien takia häiriintynyt, mikä hankaloittaa asioiden valmistelua. Aiemmin ministerit olivat Sasin mukaan asioiden valmisteluvaiheessa suoraan yhteydessä ministereihin, kun taas nyt avustajat ovat enemmän välissä.

- Se merkitsee sitä, että virkavastuulla tehty valmistelu ei pääse siihen oikeuteen, kuin se päätyisi suoran yhteyden kautta, Sasi sanoo.

Sasin mukaan olennaista pitäisi olla se, että kukaan ei arvioisi esityksistä vastaavien virkamiesten kantoja, ja etteivät ulkopuoliset tahot pääsisi vaikuttamaan esityksiin liian voimakkaasti.

- Avustajakunta on suhteellisen nuorta, ja aika monella avustajalla on myös etujärjestötaustaa, jolla voi olla vaikutusta kun päätöksiä tehdään, Sasi toteaa.

Hän kehottaa valtioneuvostoa miettimään avustajakunnan vähentämistä.