Suomea johtaa 70-lukulaisten puoluejohtajien hallitus.

Sekstetin jäsenistä viisi on syntynyt samalla kymmenluvulla: Katainen 1971, Urpilainen -75, Arhinmäki ja Niinistö -76 ja Haglund -79. Heidän koulu- tai opiskeluaikoinaan Neuvostoliitto kaatui, Suomen talous romahti ja Suomi yhdentyi länteen.

Kysyimme tutkija Ville Pernaalta ja professori Ilkka Ruostetsaarelta, miten 70-lukulaisten sukupolvi tekee politiikkaa.

Ikuisesta Kekkosesta jatkuvaan muutokseen

Kekkonen on 1970-luvulla syntyneille myyttinen satuhahmo, ei reaalipolitiikan tekijä. Tämä sukupolvi tiesi jo lapsuudessaan, että presidentit voivat olla muutakin kuin kekkosia.

Maailma muuttui Suomen näkökulmasta 1990-luvulla jatkuvasti: Neuvostoliitto romahti, lama runteli taloutta ja yhteiskuntaa ja Suomi liittyi EU:hun. 1970-lukulaisten näkökulmasta muutos on pysyvää. Siksi asioihin ei suhtauduta kuin ne olisivat ikuisia.

Liittoutumattomuus ei ole itsestäänselvyys, eikä mikään muukaan asia, joka ei ole hankittu omalla poliittisella työllä.

Mustavalko-tv:n ajasta satelliittikanaviin ja mediavaikuttamiseen

Suomi sai 1980-luvulla värit. Mustavalkotelevision ajasta siirryttiin väritelkkariin ja satelliittikanaviin. 1970-lukulaiset oppivat, että poliittinen vaikuttaminen tapahtuu median kautta.

Mediaosaaminen on poliitikon perustaito. Tämä sukupolvi osaa tuottaa haastattelussa mihin tahansa kysymykseen järkevältä kuulostavan vastauksen. Koska tausta ja sukupolvikokemukset ovat yhteiset, hallitusjohtajat tulevat periaatteessa hyvin juttuun myös keskenään.

Kylmästä sodasta Neuvostoliiton romahtamiseen ja EU:hun

Pysähtyneisyyden aika päättyi 1970-lukulaisten nuoruudessa Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan järjestelmien romahtamiseen.

Suomi äänesti EU:hun liittymisen puolesta, valtaosa nykyisistä puoluejohtajista sai tuolloin jo äänestää. 1970-lukulaiset ovat suuren murroksen sukupolvea. Tälle sukupolvelle EU on pysyvä, kyseenalaistamaton toimija ja läntinen yhteisö, johon Suomi on kuulunut. Kylmä sota liittyi lapsuuteen.

Poliittisten puolueiden äärilaidat ovat aiempaa lähempänä toisiaan, puolueet ovat samankaltaistuneet.

Pitkästä nousevasta urasta politiikan ammattimaistumiseen

Nuorten johtajien viisikko on poikkeuksellisen yhtenäinen: heistä käytännössä kaikki ovat ansainneet palkkansa vain poliitikkoina. Oikeasta työstä on lähinnä kesätyökokemusta. Se voi kaventaa horisonttia.

Puoluejohtajien keski-ikä on laskenut voimakkaasti. Ennen politiikkaa tehtiin paikallis- ja piiritasoilla ennen pääsyä eduskuntaan, missä parlamentaarikon uran huipulla odotti ministerin tai puoluejohtajan paikka. Sen jälkeen alettiin maaherraksi. Nyt huipulla ollaan nuorina, nelikymppisinä.

Kukaan ei jaksa kuluttavaa työtä kuin kymmenkunta vuotta, minkä jälkeen on keksittävä ura jostain muualta. Politiikasta ei enää jäädä eläkkeelle.