Euro vai ei -kirja on Suomen Perusta -ajatuspajan tuotos. Se on jo toinen euroon liittyvä teos tältä perussuomalaisia lähellä olevalta pajalta. Helmikuussa julkaistiin Pellervon taloustutkimuksella teetetty Miten euroalue kehittyy? –selvitys.

Uuteen kirjaan on pyydetty kirjoituksia jo ennestään tunnetuilta eurokriitikoilta kuten Vasemmistoliiton entiseltä EU-parlamentaarikolta Esko Seppäseltä ja Ålandsbankenin entiseltä johtajalta Stefan Törnqvistiltä. Akateemista maailmaa kirjassa edustaa Turun yliopiston teräväkielinen professori Matti Wirén.

Perussuomalaisista vaikuttajista kirjaan ovat päässeet mukaan kansanedustaja Kaj Turunen, EU-parlamentaarikko Sampo Terho, puolueaktiivi Matti Putkonen ja kristillisistä perussuomalaisiin siirtynyt entinen kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.

Näin vahvalla perussuomalaisella joukolla kirjasta huokuukin puolittaisen puolueohjelman henki. Kysyttäessä myös myönnettiin, että kirjan toivotaan kuluvan puolueen jäsenten ja kannattajien käsissä, jotta siitä saataisiin eväitä kuun vaihteen puoluekokouksen keskusteluihin.

Kaikkiaan kymmenen kirjoituksen voimin kirja pyrkii vaikuttamaan siihen, että peruuttamattomaksi väitetylle eurolle on vaihtoehtoja. Julkistustilaisuudessa ei vaadittu välitöntä eroa eurosta, mutta perättiin tilaa keskustelulle vaihtoehdoista. Entisen valuuttameklarin Juhani Huopaisen mielestä niitä on monia, joskaan ei enää niin valoisia.

- Sisäistä devalvaatiota ja lopulta massiivinen tulonsiirtounioni tai paluu kansallisiin valuuttoihin. En usko mihinkään alueellisiin ratkaisuihin tässä vaiheessa.

Huopainen kirjoitti kirjaan kriittisen tekstinsä euron poliittisesta hyväksynnästä Suomessa puolueesta riippumattomana talousasiantuntijana. Kirjan julkistamistilaisuudessa riippumattomuus oli jo kuitenkin osittain väistynyt, mutta hän ei katso sen vesittävän osaamistaan.

- Totta kai minua harmittaa, jos saan persuleiman niskaani. Sen takia laitoin puolueen jäsenhakemukseen sisään, ettei tarvitse enää kuunnella persuleimaantumista. Katson miten faktat ovat, katson yleistä kokemusta ja mitä kansantaloustieteen oppikirjat sanovat aiheesta ja valitsen sen mukaan, perustelee Huopainen ratkaisuaan.

Edellä mainittujen lisäksi Euro vai ei –kirjan kirjoittajia ovat Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen ja kansalaisaktivisti Henri Myllyniemi.