Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat jokaviikkoisessa kokouksessaan käyneet läpi hallitusyhteistyön pelisääntöjä. Viime aikoina muutamat hallituspuolueiden edustajat ovat intoutuneet arvostelemaan hallituksen toimia ainakin päätösten yksityiskohdissa.

Vihreiden ryhmänjohtaja Oras Tynkkynen sanoo, että hallituksen tukemisen pelisäännöistä keskusteltiin, mutta keskustelu ei erityisesti kohdistunut esimerkiksi vihreisiin.

- Ei ripitetty vihreitä erikseen, kiteyttää Tynkkynen.

Viimeaikaisessa poliittisessa keskustelussa esimerkiksi vihreiden kansanedustajan Osmo Soininvaaran on tulkittu arvostelleen hallitusta Ylen A-studiossa.

Kokoomuksen Kimmo Sasi on puolestaan esimerkiksi Iltalehden julkaisemassa STT:n tekemässä haastattelussa pohtinut Kreikka-vakuuksia ja arvioinut, että valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) pitäisi tunnustaa, ettei Suomi saanut Kreikalta vakuuksia vaan on vakuusjärjestely Suomen ja kreikkalaispankkien välillä.

Hallituspuolueiden ryhmänjohtajien pelisääntökeskustelusta kertoi ensimmäisenä MTV3:n uutiset.

SDP:n Backman: Ei ollut toverituomioistuin

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vahvistaa Yle Uutisille, että hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien kesken käytiin lyhyt keskustelu hallitusyhteistyön pelisäännöistä.

Backman luonnehtii keskustelua rauhalliseksi.

- Ei ollut toverituomioistuin. Todettiin, että ennen kuin tauti leviää, niin on syytä olla yhteisten pelisääntöjen takana, luonnehtii Backman käytyä keskustelua.

Taudilla Backman viittaa joidenkin edustajien arvosteluun hallitusta kohtaan.

Yle Uutisten tietojen mukaan hallituspuolueiden ryhmänjohtajien tavanomainen viikkokokous kesti noin kymmenen minuuttia.