Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki torjuu Kreikan vakuusjärjestelyn julkisuuspäätöstä koskevan arvostelun.

Hetemäen mukaan ratkaisun valmistelua ei ole ulkoistettu ministeriön ulkopuolelle.

- Päätösluonnos valmisteltiin erittäin perusteelliseseti ja huolella valtiovarainministeriössä. Sen jälkeen luonnos lähetettiin kommenteille lakiasiaintoimistolle, ja nämä kommentit laitoimme oikeusministeriöön. Tämän jälkeen valtiovarainministeriö itse harkitsi, missä määrin kommentteja otetaan huomioon, Hetemäki sanoo.

Hetemäki perustelee ulkopuolisen avun käyttöä sillä, että VM:n perusteluihin kohdistui runsaasti arvostelua. Hetemäki oli tiistaina eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana.

"Suomen edun mukaista on pitää vakuuksista kiinni"

Hetemäki näkee, että on Suomen edun mukaista pitää kiinni vakuuksista, vaikka se edellyttäisi Kreikan velkajärjestelyn estämistä.

- Minkä takia Suomi hyväksyisi velkojen anteeksiannon, jos meillä on vakuudet, Hetemäki kysyy retorisesti.

Hetemäki muistuttaa, että euromaat ovat yksimielisesti hyväksyneet Suomen vakuusjärjestelyn.

- Otaksun, että kaikki myös hyväksyvät sen, että Suomen valtio pitää oikeuksistaan kiinni, hän arvioi.

Hetemäki huomauttaa, että kaikki ERVV:tä koskevat päätökset tehdään yksimielisesti.

Hän muistuttaa samalla, että ratkaisu tästä on viime kädessä hallituksen ja eduskunnan käsissä.

Hetemäki torjuu myös perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin arvion, että VM:n virkamiehet eivät tienneet mitä tekivät vakuusjärjestelyn valmisteluissa.

- Kyllä me tiesimme täsmälleen mitä teimme. On myönnettävä, että asiakirjojen julkistamista koskevissa päätöksissä oli eri vaiheita, ja pyrimme tekemään mahdollisimman perusteelliset päätökset. Käytimme siinä ulkopuolisia neuvonantajia, Hetemäki sanoo.