Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin esittämät väitteet Kreikka-vakuuksista luovat vakuusjärjestelystä harhaanjohtavaa kuvaa.

- On annettu ymmärtää, että muut maat voisivat tehdä Suomen vakuudet tyhjäksi. Näin ei ole, Urpilainen kirjoittaa blogissaan.

Urpilaisen mukaan vakuudet ovat ja pysyvät. Hänen mukaansa vakuuksista luopuminen vaatisi Suomen eduskunnan päätöksen.

- Selvää on ainoastaan, että Suomi pitää kaikissa oloissa vakuuksistaan kiinni.

Jutta Urpilainen tyrmää myös Soinin väitteet siitä, ettei sopimuksissa edes mainittaisi sanaa vakuus. Valtiovarainministerin mukaan vakuus mainitaan useassa sopimuksen kohdassa.

- Oppositiostakin on tunnustettu, että vakuudet kyllä on ja että siitä pitää tunnustus antaa. Soini onkin jäämässä yksin väitteissään, ettei vakuuksia ole.