Presidentti Sauli Niinistön mielestä Suomi ja Ruotsi ovat yhä samoilla linjoilla turvallisuuspolitiikassa, vaikka Ruotsi on korostanut Venäjän uhkaa tuoreessa selonteossaan. Niinistön mukaan uhkakuvien taustalla on Ruotsin asevoimien mittava muutos.

Niinistö viittasi myös viime pitkänperjantain tapahtumiin, kun venäläiset sotilaslentokoneet yllättivät Ruotsin ilmavalvonnan lähestymislennollaan eikä ruotsalaisia hävittäjiä saatu edes ilmaan.

- Ehkä ruotsalaiset ilmavalvojat välillä vähän torkahtivat. Ja sitten Ruotsissa on selvästi syntynyt myöskin oppositiota jo tehtyjä ratkaisuja vastaan, Niinistö sanoi Yle TV1:n Ykkösaamussa.

Ruotsissa Suomen kaltainen puolustus on ajettu alas, ja Ruotsi keskittyy kansainvälisiin tehtäviin.

- Ja varmasti nyt sitten on ruotsalaisia, joilla mieli palaa takaisin menneeseen, ja sekin selittää tätä voimakasta keskustelua. Ottaen sitten vielä huomioon tietysti, että vaalitkin alkavat ehkä jo vähän painaa, Niinistö arvioi.

"Välttäisin sanataiteilua" liittoutumattomuudesta

Niinistö korostaa Suomen nykyisen sotilaallisen yhteistyön merkitystä jatkuvan liittoutumattomuuskeskustelun sijaan. Hän muistutti myös, että Suomella on olemassa Nato-optio. Kysymykseen Suomen nykyisestä liittoutumattomuuskäsitteestä presidentti ei halunnut suoraan vastata.

- Minä välttäisin nyt tätä sanataitelua tai termikinastelua tässä, Niinistö sanoi.

- Minusta selkeä tapa ajatella tätä asiaa on, että jos joku tulee kysymään tätä asiaa, niin häntä kiinnostaa, mitä me teemme mieluummin kuin miten me leimaamme tekemisemme, Niinistö jatkoi.

Niinistön mukaan Suomi harjoittaa pitkälle menevää yhteistyötä Pohjoismaiden ja EU:n kanssa sekä Nato-kumppanuudessa - myös puolustussektorilla.

- Ja toisaalta yhtä lailla kai tunnettua ja selvää on se, että meillä on olemassa Nato-optio. Jos näin kuvaa, ei se tarvitse mitään leimaa, onko tämä liittoutumattomuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta vai sellaista liittoutumattomuutta, jota (ulkoasiainvaliokunnan) puheenjohtaja Soini kuvasi ja jota ei ihan täydellisenä enää olekaan, Niinistö vastasi.