Venäjä näyttää testaavan aktiivisesti Pohjoismaiden ilmapuolustuskykyä.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) kertoi Radio Suomen Ajantasassa, että Norja on joutunut tunnistamaan toistuvasti venäläisiä pommikoneita.

- Nyt on tullut taustatietoja siitä, että Norja on joutunut tekemään viime vuonna kymmeniä venäläisten pommikoneiden tunnistuslentoja pohjoisella Jäämerellä, kertoo Pertti Salolainen.

Salolaisen mukaan uusia taustatietoja tunnistustehtävistä on tullut yhdestä lähteestä, eikä tietoa ole muualta vahvistettu.

Ulkoasiainvaliokunta käsittelee torstaina Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvomisen yhteydessä toteutettavaan harjoitustoimintaan.

Salolainen kommentoi Ylen Uutisille myös Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun eilisiä NATO-lausuntoja. Salolainen pitää venäläislausuntoja varsin odotettuina. Hänen mukaansa on ollut jo pitkään tiedossa, ettei Suomen ja Ruotsin mahdollinen jäsenyys läntisessä sotilasliitossa miellytä Venäjää. Eri asia on miten Venäjän lausunnot vaikuttavat jäsenyyskaavailuihin Pohjolassa.

- Yleensä käy sillä tavalla, että jos tällaista pelottelua tai varoittelua tulee, niin sen vaikutus on täysin päinvastainen.