Yle Uutiset kysyi kaikilta nykyisiltä europarlamentaarikoilta, ovatko he halukkaita asettumaan ehdolle vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Näin he vastasivat:
Eija-Riitta Korhola (kok.)**
Asettuu ehdolle.
"Ilmastopolitiikan vääristymien korjaaminen on yksi suurimpia haasteita, ja motiiveja sitä myöten."
Sirpa Pietikäinen (kok.)**
Asettuu ehdolle.
"Tämä on politiikan perimmäisten kysymysten ratkaisupaikkoja. Monet mielestäni suomalaisten ja koko ihmiskunnan kannalta ratkaisevat kysymykset ratkotaan tällä hetkellä Eu tasolla. Kysymykset finanssisektorin vakaudesta, kasvun edellytyksistä Euroopassa, sosiaalisesta turvallisuudesta ja perusoikeuksista kaikille tai ilmaston muutoksen torjunnasta ovat asioita joita kukaan jäsenmaa ei pysty hoitamaan yksin. Tämä on myös hyvin minun oloistani hommaa. Viihdyn hyvin monikielisissä ja -kulttuurisissa ympäristöissä, joissa kaikki ovat lähtökohtaisesti erilaisia ja erimieltä ja siksi pakostakin kunnioittavia ja suvaitsevaisia. Erilaiset mielipiteet ovat myös tilaisuus oppia."
Petri Sarvamaa (kok.)**
Asettuu ehdolle.
"Haluan olla vaikuttamassa Euroopan tulevaisuuteen. Nyt näyttää siltä, että sen suunta ratkaistaan näinä aikoina ja aivan lähivuosina. Lisäksi Euroopan parlamentissa on yksittäiselläkin mepillä mahdollisuus vaikuttaa kouriintuntuvasti kansalaisia koskettaviin asioihin. Minulla on parlamentissa nyt 67 neuvottelutehtävää kolmessa valiokunnassa, joten kyllä sitä työtä pitää jatkaa."
Anneli Jäätteenmäki (kesk.)**
Asettuu ehdolle.
Riikka Pakarinen (ent. Manner) (kesk.)**
Ei asetu ehdolle. Harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa vuonna 2015.
"Olen pitänyt valtavasti työstäni ja kokenut, että olen päässyt vaikuttamaan niihin asioihin, jotka asetin itselleni tavoitteiksi parlamenttikauden alussa. Työ kolmessa eri maassa on kuitenkin erittäin haastavaa pienten lasten äidille. Päädyin ratkaisuuni, koska haluan olla nykyistä enemmän läsnä perheeni arjessa."
Hannu Takkula (kesk.)**
Asettuu ehdolle.
Liisa Jaakonsaari (sd.)**
Harkitsee ehdokkuutta.
"Oulun ja Lapin piirit ovat pyytäneet ehdokkaaksi. Olen myös saanut pyyntöjä Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Viisari viittaa ehdokuuteen eli KYLLÄ, mutta vielä ennen lopullista päätöksentekoa varmistelen muutamia asioita."
Mitro Repo (sd.)**
On käytettävissä.
"Olen hankkinut europarlamentissa tärkeää kokemusta ja kontakteja ja toivon tietenkin voivani käyttää niitä tavalla tai toisella Suomen hyväksi jatkossakin.
Myös vieraillessani eri puolilla maata olen saanut paljon kannustusta. Taloudellisiin ja muihin eturyhmiin sitoutumatonta, mutta kantaaottavaa ääntä parlamentissa kaivataan selvästi edelleen. Voin kuvitella monia eri tapoja palvella isänmaata ja ihmiskuntaa, mutta tällaiset asiat ovat viime kädessä äänestäjän ja muutenkin "korkeemmassa käressä".
Ensi vuoden vaalit ovat joka tapauksessa erittäin ratkaisevat niin koko EU:n kuin Suomen EU-linjausten suhteen."
Tarja Cronberg (vihr.)**
Asettuu ehdolle.
"Eurooppa on murroksessa, ja riski populismin sekä erityisesti ääriliikkeiden voittokulusta on todellinen. Haluan varmistaa, että Euroopan yhdentyminen jatkuu ja rauha säilyy, sillä EU:n murtumisen poliittiset seuraukset voisivat olla katastrofaaliset. Haluan toimia ääriliikkeiden vastavoimana."
Satu Hassi (vihr.)**
Ei asetu ehdolle.
Sampo Terho (ps.)**
Asettuu ehdolle.
"Haluan olla mukana kääntämässä EU:n suuntaa. Liittovaltiokehitys on pysäytettävä ja seuraavat vaalit tulevat tässä suhteessa olemaan ratkaisevat."
Sari Essayah (kd.)**
On puolueen käytettävissä ehdokkaaksi.
Nils Torvalds (r.)**
Ilmoittaa myöhemmin.