Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soinin kommentit ministerikierrätyksestä olivat vanhanaikaisia.

- En oikein pidä tästä tyylilajista, että kaikkea haukutaan ja kaikkea räksytetään, sanoo Katainen. Tänään Pohjanmaalla vieraillut pääministeri Jyrki Katainen pitää hallituksen osalta olennaisimpana, että asiantuntevimmat ihmiset oikeissa paikoissa. Katainen myös perää tulevaisuuteen katsomista yhdessä, eikä hyväksy riidanhaastamista.

SDP:n uudet ministerit ja uusi hallituksen koostumus saavat pääministeriltä kiitosta. Hän kertoo valittujen olevan tuttuja jo aiemmin yhteistyön kautta.

- Kokeneita, innovatiisia ja innokkaita, luonnehtii Katainen uusia ministereitä. Hän pitää hallituksen uutta ministerikoostumusta kokonaisuutena hyvänä.