EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn korostaa, että EU:n ja Yhdysvaltain suunnittelemalla euro-atlanttisella vapaakauppa-alueella on tärkeä taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen merkitys.
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. Vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Rehn sanoi.
Suomea ja Yhdysvaltoja yhdistävät samat arvot: usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen sekä tasa-arvoon ja perusoikeuksiin, Rehn luetteli Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa. Talouskriisissä liittovaltio on kuitenkin pystynyt tehokkaampaan päätöksentekoon kuin 27 itsenäisen jäsenvaltion EU.
- Meillä suomalaisilla on paljon annettavaa EU:n kehittämiseen. Ei marisijoina, vaan rakentajina, Rehn sanoi.
Talouskomissaarin mukaan G-7-ryhmä on palaamassa juurilleen kehittyneiden teollisuusmaiden tärkeimpänä foorumina talouspolitiikan yhteensovittamisessa.