Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) yrittää yhä saada maahan laajan työmarkkinaratkaisun. Kataisen mukaan hallitus on valmis tukemaan ratkaisua veroratkaisuin, jos palkkasovusta saadaan kattava.

Pääministeri vetosi työmarkkinaosapuoliin Tukholmassa, missä on parhaillaan meneillään pohjoismaiden pääministerien kaksipäiväinen kokous. Kataisen mukaan hallituksen toiveissa on yhä laaja keskitetty tuloratkaisu.

- Minä koen, että se on edelleenkin fiksu tapa lisätä työpaikkojen määrää Suomessa. Koska vaihtoehto pahimmillaan voi olla se, että tulee hallitsematon palkkakilpailu, joka johtaa sitten työttömyyteen eli moni ihminen menettää työpaikkansa. Ja se ei tietysti ole kenenkään intresseissä.

- Jos pystyisimme yhteistyössä tekemään parasta mahdollista talouspolitiikaa, niin siinä olisi mukana ostovoiman maltillinen koheneminen ja erityisesti työpaikkojen lisääntyminen.

Laaja tulosopu on Kataisen mukaan parasta elvytyspolitiikkaa.

- Palkkakierros syksyllä on tässä suhteessa erittäin tärkeä. Eli voidaanko saada kotimaiseen kysyntää lisää vauhtia, niin että työllisyys lisääntyy. Tämän takia hallitus yritti saada aikaan koordinoidun palkkaratkaisun, jotta korotukset olisivat olleet samaan aikaan sekä työllisyyttä että ostovoimaa lisääviä.

- Toivon nyt todella, että työmarkkinaosapuolilla olisi viisautta katsoa nimenomaan työllisyyttä: miten voisimme yhdistää fiksusti ostovoiman kasvatuksen ja työpaikkojen lisääntymisen.

Kataisen mukaan hallitus on yhtä valmis tukemaan laajaa palkkaratkaisua veronkevennyksin.

- Ei ole mitään tarjousta nyt pöydässä. Lähtökohta on se, että työntekijöillä ja työnantajilla pitäisi olla nyt yhteistä tahtoa tehdä yhdessä jotakin, mutta hallituksesta saa aina kumppanin fiksuihin toimiin.

Kataisen mukaan maaliskuussa epäonnistuneesta ensimmäisestä tuloratkaisuyrityksestä ei pidä lannistua.

- Minä en lannistunut siitä. Työmarkkinajärjestöt eivät päässeet sopuun, niin hallitus ei sitten voi pakolla mitään tehdä. Mutta kun meillä on tämä yhteinen maa ja yhteiset ihmiset ja jokainen tarvitsee työpaikkoja, nin toivon, että viisautta työmarkkinapuolella löytyisi etsiä yhteistä linjaa.

Pohjoismaiden pääministerikokous jatkuu torstaina, jolloin pää- ja työministerit pyrkivät löytämään tehokkaimmat tavat nuorisotyöttömyyden nujertamiseen.

Yle Uutiset / Pirjo Auvinen, Tukholma