- Meidän puheenjohtajamme sanoi kaksi vuotta sitten, että ministerien kierrätys tulee hallituskauden puolivälissä ja tässä sitä ollaan, sanoo mikkeliläinen kansanedustaja Pauliina Viitamies (sd.)

- Media on jo ainakin vuoden verran riekkunut asian kanssa. Eiköhän siinä pian jouduta jotakin ratkaisuja tekemään.

- Ja mikä ettei. Se olisi hyvä näiden istuvien ministereiden kannalta, että työrauha palautuisi ja pääsisi kukin jatkamaan niissä hommissa, missä sitten jatkaakin. Tosin en näe kovin järkevänä, että silloin kaksi vuotta sitten tällainen päätös tehtiin.

- Olisihan kierrätyksen voinut tehdä milloin siltä tunuu, mutta nyt kaikki ovat olleet kaksi vuotta kieli vyön alla odottamassa, ketkä sieltä nyt lähtevät, kuka pärjää huonoiten ja annetaan ihmeellisiä arvosanoja. Kytätään koko ajan, kuka on kaikkein heikoin lenkki.

- Jokainen ministeri tekee kuitenkin vastuullista työtä ja kovasti tekeekin.

Pauliina Viitamies kuittaa, että nyt ollaan tässä tilanteessa ja odotellaan: - Eiköhän siellä ennen juhannuslöylyjä jotakin tapahdu.

Tuleeko Jouni Backmanista ministeri?

- Sitähän me on toivottu vuosikausia ja tietenkin kaikki liput ovat Backmanin puolesta. Hänellä olisi ainakin otetta tähän tuoreeseen sotehommaan. Jos ruletti pyörähtää Backmanille, se on Etelä-Savolle eduksi, Pauliina Viitamies vastaa.