Toriparkkipäätöksestä on kehkeytymässä oikeuspoliittinen kiista. Toriparkkiasia on Lahden kaupunginvaltuustossa ensi maanantaina.

Matti Kataja vastustaa toriparkin rakentamista ja haluaa uuden valtuuston päättävän asiasta. Katajan mukaan taloustilanne on muuttunut toriparkkipäätöksen jälkeen ja tärkeämpää rakentamista on ilmaantunut. Edellisen valtuuston päätös voidaan valtuustossa Katajan mielestä avata.

- Ei sitä sido edellisen valtuuston päätökset. Varsinkin kun tässä on ajettu pysäköintiyhtiö tekemään urakkasopimusta, vaikka sen tekemiseen ei ole edellytyksiä rahoituksen suhteen. Minkään yhtiön hallitus missä olen ollut, ei voi tehdä sitovia sopimuksia, jos niissä ei ole sellaisia ehtoja, että rahoitus on kunnossa.

Puoluekollega Jorma Ratia lukee lakia niin, ettei edellisen valtuuston päätöstä voi muuttaa. Erityistä syytä ei ole ilmaantunut.

- Nyt kun aloite tulee valtuustoon niin missään olosuhteissa se ei johda sellaiseen päätökseen, että päätös voitaisiin purkaa. Se on kuntalain mukaan mahdotonta. Jos sellainen tehdään niin se on laiton päätös, Ratia muistuttaa.

- Kaupunki ei ole pajatso, että kaikki muutetaan, letkauttaa Jorma Ratia.

Kaupunginvaltuusto saa maanantaina aloitteen, jossa esitetään, ettei torinalustan parkkilaitosta toteuteta. Aloitteen on allekirjoittanut kaksi valtuutettua.

_Uutista on korjattu 10.5.2013. Aikaisemmin tekstissä väitettiin virheellisesti, että aloitteen olisi allekirjoittanut 30 valtuutettua. _