Ulkoasiainvaliokunnassa saatu yksimielisyys tulevista puolustusmäärärahoista paljastui silmänlumeeksi tänään eduskunnassa.
Valiokunta ei kirjannut euromääriä ylös, ja erimielisyydet nousivat pintaan. Kokoomuksen Pertti Salolainen vaati armeijalle lisää rahaa.
- Kyse on kansallisesti merkittävästä ratkaisusta, joka poliittisten päättäjien on kyettävä seuraavan vaalikauden aikana tekemään. Mikäli haluamme jatkossa pitää kiinni Suomen puolustuksen lähtökohdista, on tähän osoitettava varat tulevissa talousarvioissa, Salolainen vaati.
Puolustusmäärärahojen automaattista korottamista vastustettiin erityisesti Vasemmistoliitossa, mutta myös SDP:n Ilkka Kantola sanoi muitakin menoja riittäävän myös ensi vaalikaudella.
- Valtion taloutta vaivaa krooninen alijäämä, ja myös puolustusmenoja on sopeutettava tiukkoihin raameihin. On täysin selvää, että valtion budjetissa on otettava huomioon myös muiden hallinnonalojen velvoitteet.
Nato-jäsenyyden selkeimmät kannattajat löytyivät kokoomuksesta ja RKP:stä. Suurin mielenkiinto salissa kohdistui kuitenkin Timo Soinin Nato-kantaan.
- Olen ilmoittanut, että teen aina Suomen edun mukaan. Tällä hetkellä on Suomen edun mukaista pysyä sotilasliittojen ulkopuolella, ja kannatan sitä.