- Olemme kovan työn jälkeen saaneet ratkaisumallimme aikaan ja nyt hallitusryhmät arvioivat sitä, Orpo sanoi ennen kokoomuksen eduskuntaryhmän kokousta.
Hänen mukaansa mallia viilataan vielä hallitusryhmien kokousten jälkeen.
- Palautteen perusteella viedään homma loppuun, Orpo sanoi. Sote-ryhmän työstä on tarkoitus kuitenkin tiedottaa vasta huomenna.
- Tarkoitus on pitää huomenna tiedotustilaisuus ja kertoa kaikki mitä on tehty, Orpo lupasi ennen kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksen alkua.
Orpo ei halunnut paljastaa esityksen yksityiskohtia, mutta kertoi että kaikki oikeudelliset ongelmat selvitetään tarkoin. Etukäteen on epäilty, että esimerkiksi niin sanottu vastuukuntamalli ei olisi perustuslain mukainen.
- Hallitus aikoo pyytää eduskunnan perustuslakivaliokunnalta lausuntoa erilaisista hallintomalleista, Orpo sanoi.
Eduskuntaryhmät myönteisinä
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät antoivat sote-ryhmälle valtuudet viimeisteillä työnsä. Kritiikkiä tuli lähinnä ratkaisun monimutkaisuudesta.
- Ongelma on siinä, että ratkaisu ei ole niin yksinkertainen ja selväpiirteinen, että sitä voisi tässä edes kuvailla, vasemmistoliiton neuvottelija, kansanedustaja Erkki Virtanen (vas.) luonnehti sovun sisältöä.
Tavoitteena oli alun perin päästä kaksitasoiseen malliin palvelujen järjestämisessä.
- Ei tätä nyt voi aivan kaksitasoiseksi väittää, Virtanen naurahti.
Myös vihreiden ryhmässä oudoksuttiin ratkaisumallien sekavuutta.
- Toivomme siihen vielä parannuksia. Ei kelpaa tuollaisenaan. Liikaa sekavuutta eikä riittävästi paranna nykytilaa, vihreitä ryhmässä edustava kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) kertoi.