Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää STX:n Suomen-telakoiden myyntiaikeita suurena mahdollisuutena. Hän toivoo, että mahdollinen tuleva omistusjärjestely avaisi parempia näkymiä suomalaiselle telakkateollisuudelle.
- Se voi olla iso mahdollisuus. Kun olemme tienneet, että STX-Korea on erittäin huonossa taloudellisessa tilanteessa, se on näkynyt Suomessa mm. siinä, että näiden isojen risteilijöiden rakentaminen on aina ollut vähän häilyvää. Riittävätkö omistajien kyvyt rakennuttaa asiakkaiden tilaamia aluksia? Jos nyt löytyy parempi, vahvempi omistaja, niin se toivon mukaan tuo tulevaisuudennäkymiä suomalaiselle telakkateollisuudelle, Katainen sanoi Yle TV1:n Ykkösaamussa.
Talousvaikeuksissa painiva eteläkorealainen STX-telakkayhtiö on ilmoittanut aikovansa myydä mm. Suomen-telakkansa Turussa ja Raumalla.
Valtion mukaanlähtö telakoiden omistamiseen on Kataisen mukaan mahdollista, mutta se ei voi olla tässä yksin, vaan ensisijainen vaihtoehto on vahvan yksityisen omistajan tulo omistajaksi.
- Valtion mukaanlähtö on mahdollista, mutta valtion omistuksen varaan se omistajuus ei voi perustua. Jos näyttäisi siltä, että kukaan yksityinen toimija ei ole kiinnostunut telakasta, niin silloinhan se kertoisi siitä, että kukaan ei usko telakan taloudelliseen menestykseen. Silloin tietenkin pitäisi kysyä, että minkä takia valtion pitäisi uskoa, pääministeri kertoi.
- Pääasia on se, että saataisiin yksityinen, vahva, sitoutunut omistaja, joka haluaisi kehittää Suomalaisia telakoita niin Raumalla kuin Turussa ja Helsingissä niin, että Suomessa laivanrakentaminen ja se koko osaaminen, mikä siihen kytkeytyy, pystyisi olemaan tulevaisuuden kasvuala, Katainen sanoi.
Suomalaisen ostajan ilmaantuminen STX-telakoille on Kataisen arvion mukaan "hankalaa, muttei mahdotonta".
- Toivon mukaan joko suomalainen tai vahvempi ulkomaalainen tai sitten joku konsortio, Katainen luetteli ostajavaihtoehtoja.