Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) patistaa hallitusta kiihdyttämään juoksuaan työnsä tekemiseksi. Hänen mukaansa jo aloitettua kunta- tai sote-uudistusta ei voi jättää kesken ja nyt on aika tehdä tulosta kaksi vuotta valmisteilla olleessa asiassa.
- Kuntauudistus, sote, työllisyys, verotusuudistus, kaikki nämä on vietävä eteenpäin, puhemies kehotti vappupuheessaan Helsingin Hakaniemessä.
Puhemies kehottaa hallitusta kuitenkin kuuntelemaan kansaa ja kuntia uudistuksissaan.
Heinäluoma kaipaa muutoksia erityisesti pääkaupunkiseudulle, jotta Helsinki voisi kilpailla esimerkiksi Tukholman ja Kööpenhaminan kanssa. Hänen mukaansa metropolialueelle pitäisi muodostaa vaaleilla valittava hallinto. Esitys asiasta pitäisi tehdä jo kuluvan vuoden aikana.