Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ei suhtaudu luottavaisesti hallituksen kykyyn saada aikaan soteuudistuksen päälinjaukset pika-aikataululla. Tiilikainen vinkkaa, että mikäli hallituksen omasta työstä ei tule valmista, niin keskustan kotikunta-maakuntamalli on käytettävissä.

- Tämä työryhmä ei välttämättä ratkaisee sitä, onko eduskunnalla riittävät tiedot sote-uudistuksesta käytettävissä ennen kuntarakennelakia. Kyllä eduskunnassa perustuslakivaliokunnan pitää arvioida onko riittävä selvyys olemassa kuntalain käsittelyyn.

Ylen aamu-tv:ssä vierailleen Kimmo Tiilikaisen mukaan hallitus lähti kunta- ja soteuudistukseen kokonaan väärässä järjestyksessä liikkeelle.

- Ensin täytyy tietää kuntien tehtävät, sitten rahoitus, sitten soteratkaisut ja sen jälkeen kuntapäättäjät osaavat itse arvioida minkälaisella kuntarakenteella mennään. Nyt hallitus lähti väärästä päästä kiipeämään puuhun, kun lähdettiin kuntarakenne edellä ajamaan voimakkaita suurkuntia ja siitä nämä ongelmat johtuvat.

Kimmo Tiilikaisen mukaan erikoista uudessa työryhmässä on vain se, että pääministeri halusi tehdä siitä suuren numeron, että nyt on taas uusi työryhmä. Tiilikaisen mielestä tämä on poikkeuksellinen epäluottamuslause kunta- ja soteasioita vetäneitä ministereitä kohtaan.

SDP:n Backman: Linjauksissa ei olla myöhässä

Pääministerin kunta- ja soteuudistusta yhteensovittavan työryhmän varapuheenjohtajana toimiva Jouni Backmanin mukaan ryhmä aikoo kolmen viikon päästä esitellä sosiaali- ja terveystoimen palvelurakenneuudistuksen päälinjaukset.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Backman vakuuttaa, että linjauksia syntyy, vaikka aikaa on vähänlaisesti.

- Sen tyyppiset linjaukset, josta eduskunta on hyvä tietää, kun se päättää kuntalakia. Ja toisaalta mitä kuntien on hyvä tietää, kun ne lähtevät kuntarakennelain perusteella katsomaan yhteistoiminta-alueita tai kuntaliitosselvityksiä muiden kuntien kanssa. Mikä tässä on silloin yhteys sotepuoleen.

On syytä kysyä miksi koordinaatiota ei syntynyt kahdessa vuodessa, vaan se puristetaan nyt kasaan muutamassa viikossa.

- Nyt tässä on muka kauhea hoppu ja kiire, että olisi vain pari viikkoa aikaa ja uudistuksen linjaukset ovat myöhässä. Ei ole myöhässä, mutta koordinaatio sote- ja kuntarakennennelakien välillä on hankalaa, koska halutaan tietää jo etukäteen päälinjauksia ja vain tästä on kysymys. Ministerit tekevät varsinaisen valmistelun ja se etenee aikataulussa, toteaa Backman.

Backmanin mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteet uudistava laki tulee eduskunnan käsittelyyn vasta vuoden päästä ja laki tulee voimaan noin puolentoista vuoden päästä. Kuntarakennelaki on eduskunnan käsittelyssä jo aiemmin.