Työryhmän ministerit
Hallitus perustaa uuden työryhmän sovittamaan yhteen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista sekä kuntauudistusta. Jyrki Katainen (kok.) kertoi asiasta Pääministerin haastattelutunnilla lauantaina Yle Radio Suomessa.
- Tämä on hyvin nyrkit savessa oleva koordinaatiotyöryhmä. Enää ei uusia teorioita kehitellä, vaan kääritään hihat ja etsitään konkreettisia ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin, Katainen sanoi haastattelutunnilla.
Kataisen mukaan epäviralliseen työryhmään kutsutaan kaksi ministeriä kokoomuksesta, kaksi ministeriä sosiaalidemokraateista ja yhdet ministerit pienemmistä puolueista. Käytännössä he ovat samoja henkilöitä, jotka ovat olleet mukana sote-ministerityöryhmässä ja kuntauudistuksen ministerityöryhmässä.
Työryhmän puheenjohtajana tulee toimimaan Petteri Orpo (kok.) ja varapuheenjohtajana Jouni Backman (sd.). Lisäksi mukaan otetaan hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat.
- Tämä tehdään niin, että kun eduskunnassa on käsitteillä kuntarakenneuudistus, on perusteltua ottaa eduskuntaryhmien johto mukaan yhteensovittamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsemat uudet linjaukset kuntarakenneuudistukseen, Katainen kertoi.
Hallitus ei halua 20 kunnan Suomea
Takaraja työllä on 15. toukokuuta. Tämän jälkeen Katainen haluaisi tuoda pääministerin ilmoituksen uusista linjauksista eduskuntaan, jotta koko suuri sali pääsisi keskustelemaan niistä.
- Nyt on olennaista laittaa prosessi kuntoon, se on työryhmän tehtävä.
Kataisen mukaan takaraja perustuu osittain oikeuskanslerin kantaan. Oikeuskansleri on todennut, että kuntarakennelakia käsiteltäessä on tiedettävä myös peruslinjaukset sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevasta järjestämisestä.
Kaiken kaikkiaan uudistustyö jatkuu vielä pitkään toukokuun puolenvälin jälkeen. Esimerkiksi tuleva kuntien määrä on yhä auki.
Kataisen mukaan on joka tapauksessa selvää, ettei hallitus voi toimia kuten osa asiantuntijoista ehdottaa, eli että Suomessa olisi jatkossa vain 20–30 kuntaa.
- Hallitus ei halua Suomea, jossa on vain 20 kuntaa, vaikka se olisi varmasti ideaali sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen kannalta. Meidän pitää tehdä räätälöityä yhdistämistä kahden tärkeän tavoitteen vuoksi.