Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo, että hallitus keskittyy "omalta osaltaan varmistamaan TUI-alusten rakentamisen Turun telakalla".
- Hallitus on sitoutunut sovittuun järjestelyyn, jonka tavoitteena on varmistaa TUI-alusten rakentaminen Suomessa. Esimerkiksi päätetyistä 31 miljoonan euron innovaatiotuista on jo maksettu 9,6 miljoonaa euroa, Vapaavuori sanoo tiedotteessa.
Hän sanoo pitävänsä valitettavana, joskaan ei yllättävänä, että telakan korealainen emoyhtiö on vaikeuksissa.
- Kyseessä on niin suuri yritys, että on mahdotonta arvioida yhtiön tilanteen heijastusvaikutuksia Suomeen, sanoo Vapaavuori.
Hän ei kommentoi STX Finlandin tilannetta tarkemmin. Yle Uutiset kertoi aiemmin tänään, että Suomen hallitus varautuu STX Finlandin toiminnan keskeytymiseen. Muun muassa oikeuskansleria on pyydetty varmuuden vuoksi jo selvittämään takuupäätösten aiheuttamia ministerivastuukysymyksiä.
- Jo aiemmin sovitun rahoitussopimuksen yksityiskohdat ovat liikesalaisuuden piirissä valtion omaa osallistumista lukuun ottamatta, sanoo Vapaavuori.
Hänen mukaansa hallitus käyttää "kaikki lailliset ja järjelliset keinot suomalaisen, korkean osaamisen meriteollisuuden tulevaisuuden turvaamiseen".