Kun en teininä saanut unta, pohdin ajatukset rauhoittaakseni, miten tuhoaisin yksin Helsingin tai tekisin siitä ainakin asuinkelvottoman. Huomasin kuitenkin pian, miten helppoa se olisi, ja jouduin keksimään ylivilkkaalle mielikuvitukselle haastavampaa tekemistä.
Ymmärsin yhteiskunnan pyörivän keskinäisen luottamuksen varassa. Kuka tahansa voi halutessaan tuottaa suurta tuhoa ja inhimillistä kärsimystä.
Maanpuolustuskurssilla opin, että joku muukin on viettänyt unettomia öitä. Onneksi. Useimpiin keksimiini iskuihin on varauduttu. Kriittistä infrastruktuuria, sähkö-, vesi-, kaukolämpö- ja tietoliikenneverkkoja sekä ruoka- ja jätelogistiikkaa on kuitenkin niin paljon, ettei kaikkea ole mahdollista suojella.
Jos ei Myyrmannin pommi vuonna 2002 riittänyt, viimeistään Anders Breivik todisti räjähteiden valmistamisen olevan niin helppoa, että jopa yksin toimivat henkilöt pystyvät kylvämään tuhoa.
Ja jos sattui nukkumaan kemian tunnilla, kuvitettuja kansantajuisia pommireseptikirjoja on voinut tilata postimyynnistä jo vuosikymmenten ajan.
Monet terroristisolut ovat paljastuneet tehtyään typeriä virheitä, esimerkiksi ostaneet suuren määrän typpilannoitetta syksyllä. Ilmeisesti keskivertoterroristit eivät ole kovin fiksuja. Onneksi.
Moni kuvitteliUtöyaan asti, ettei terrorismi koske Suomea tai muita Pohjoismaita. Ja jos jokin isku tapahtuisikin, se tulisi ulkopuolelta. Emmehän me suomalaiset moista tekisi.
Me unohdamme, ettei siitä ole Suomessakaan kuin runsas vuosisata, kun poliittiset salamurhat ja pommi-iskut olivat arkipäivää. Meillä suomalaisilla ei ole mitään perinnöllistä antiterroristigeeniä.
Bostonin Maratonin isku olisi voinut tapahtua Helsinki City Maratonilla.
Pitääkö meidän siis palkata lisää poliiseja, antaa uusia valvontavaltuuksia ja opettaa kansalaiset tarkkailemaan lähimmäisiään ja raportoimaan poikkeavuuksista?
Sitä tietä on kokeiltu historian varrella monta kertaa huonoin tuloksin.
Voimme toki minimoida riskejä esimerkiksi valvomalla ksylitolin kauppaa, kieltämällä pysäköinnin presidentinlinnan seinustalla, suunnittelemalla roskapöntöt niin, että räjähdyspaine suuntautuu ylöspäin, rakentamalla koululuokkiin aina kaksi ovea, ja niin edelleen.
Aukottoman turvallista yhteiskuntaa on kuitenkin mahdotonta rakentaa. Ei kaikille linja-autolla matkustaville voi tehdä turvatarkastusta. Kouluun palkattu aseistettu vartija voi saada päähänsä ryhtyä itse kouluampujaksi.
Moni sanoo, ettei rehellisellä lainkuuliaisella kansalaisella ole mitään pelättävää, vaikka viranomaiset saavat lisää valvontaoikeuksia. Mutta kuka haluaa elää panoptikonissa? Historia opettaa, että kaikenkattava valvonta korruptoituu helposti.
Vaikka joka kadunkulmassa seisoisi poliisi, turvallisuus ei olisi taattu.
Siinä vaiheessa, kun jonkun maailmankuva on niin solmussa, että hän rakentaa pommeja, peli on menetetty.
**Terrori kumpuaa **narsistisesta harhasta, että minä olen oikeassa, ja kaikki muut väärässä. Omasta mielestään terroristit taistelevat hyvän puolesta pahaa vastaan. Mustavalkoisen maailmankuvan harmaan sävyt ovat kaikki mustia.
Itse asiassa terrorismin sielunmaisema tuo mieleen uskonnollisen tai poliittisen kultin, jossa oppi tai aate korvaa omantunnon ja empatian.
Paras tapa taistella terrorismia vastaan on ehkäistä sitä ennakolta, kasvattaa lapset ymmärtämään maailman moninaisuutta, kunnioittamaan erilaisuutta, tuntemaan empatiaa.
Avoin yhteiskunta, jossa kaikki voivat erimielisyyksistään huolimatta arvostaa toisiaan ja luottaa viranomaisiin, on paras kilpi terroria vastaan.
Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehitysjohtaja