Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi puheessaan EU-parlamentille olevansa huolissaan Euroopassa vallitsevasta pessimismistä. Kataisen mukaan EU:ta koskevaa keskustelua hallitsevat ääripäät, kun EU:ssa pitäisi esittää uskottavia ja käytännöllisiä tapoja jatkaa eteenpäin.

Katainen sanoo, ettei hän ymmärrä nationalistisia ja populistisia äänenpainoja eikä jakolinjojen nostamista etelän ja pohjoisen välille.

Kataisen mukaan reilu EU:n on jatkossakin yhteisiin arvoihin ja sääntöihin perustuva unioni, jossa jäsenvaltiot sitoutuvat yhä tiiviimpään integraatioon ja samalla pitävät oman tonttinsa järjestyksessä.

- Haluan vain, että sovimme asioista yhdessä, yhteisten sääntöjen pohjalta ja elämme sitten sovitun mukaisesti. Että etsimme yhteisiä ratkaisuja silloin, kun niitä tarvitaan ja pidämme omat asiamme järjestyksessä niin, että kaikki jäsenvaltiot voivat luottaa toinen toisiinsa, sanoi Katainen.

Katainen korosti, että EU:n on tultava jäsenmaiden avuksi silloin, kun apua tarvitaan, mutta vastuu oman talouden kunnossapitämisestä on jokaisella jäsenvaltiolla itsellään.

EU:n vakavin haaste on Kataisen mukaan uusien työpaikkojen luominen. Katainen painotti erityisesti nuorisotyöttömyyden hoitamista ja sanoi kannattavansa lämpimästi ehdotusta kuuden miljardin euron määrärahan ohjaamisesta EU-budjetista nuorisotyöttömyyden torjumiseen. Katainen kiitteli myös Eurooppa- neuvoston hyväksymää nuorisotakuuta.

Katainen korosti myös sisäisen vapaakaupan edistämisen tärkeyttä ja nosti erikseen esille sähköisten sisämarkkinoiden edistämisen, jolla EU:n taloutta voitaisiin arvioiden mukaan kasvattaa 500 miljardilla eurolla vuoteen 2020 mennessä.

Kataisen mukaan EU tarvitsee myös täysin integroidut Euroopan energiamarkkinat ja investointien ohjaamiseksi vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin pitää hänen mukaansa palauttaa myös päästökauppajärjestelmän tomivuus.

Barroso: Suomella on vaikutusvaltaa

EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sanoi omassa puheessaan, että Suomella on kokoaan suurempi vaikutusvalta EU:n politiikan muokkaamisessa. Barroson mukaan Suomi on saanut ajatuksennsa läpi niiden voimalla, sitoutuneisuudella ja määrätietoisuudella.

Barroso muistutti myös Dublinissa pitämästään puheesta, jossa hän korosti Suomen asemaa johtavana EU-maana maailman talousforumin maailmanlaajuisessa kilpailukykyindeksissä. Suomi sijoittui kilpailukyvyssä koko maailman kolmanneksi maaksi.