- Onhan hallitus toistaiseksi luottamuksensa saanut. Mukana on kuitenkin useita pieniä ja keskisuuria puolueita ja se aiheuttaa sisäistä kuhinaa, arvioi joroislainen kansanedustaja Katri Komi (kesk.).
- Vasemmiston ja vihreitten taholta alkoi jo tulla hallitukselle voimakkaita moitteita.
- En tiedä, miten pitkään Suomen kannalta tämmöinen kitkuttelu on hyvä. Ja tottahan on, että sekä vasemmistolla että vihreillä on todennäköisesti haluja pysyä hallituksessa. Ei sieltä kovin helpolla pois lähdetä.
- Kehysriihi oli kulmakivi, joka kitkuteltiin läpi.
Katri Komi toteaa kevään olleen poliittisesti sekava ja ristiriitainen, kun verrataan vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen. - Tietysti hallituksilla on tapana pyrkiä pysymään pystyssä. Ja ehkä se fifty-sixty myös pystyssä pysyy.