Mistä on kyse?
Oppositiossa istuva perussuomalaisten savonlinnalainen kansanedustaja Kaj Turunen on kannellut oikeuskanslerille opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) toiminnasta yliopiston hankerahoituksen myöntämisessä.
Turunen väittää, että opetusministeriö on jakanut yliopistojen hankerahaa niin sanotusti tiskin alta.
- Näistä sovitaan etukäteen. Täytyy olla hyvä kaveri ministeriön virkamiesten kanssa, ehkä ministerinkin kanssa, että vuodesta toiseen samat tutkijat näitä rahoja saa, Turunen sanoo.
Turunen viittaa tapaukseen, jossa opetusministeriö myönsi Itä-Suomen yliopiston, Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteiselle Koululla on väliä -tutkimushankkeelle 2,1 miljoonaa euroa viime vuoden marraskuussa. Rahoitushakemus hankkeelle oli rekisteröity ministeriössä vain päivää ennen rahoituksen myöntämistä. Kansanedustaja Kaj Turunen ihmettelee, miten on mahdollista, että rahoituspäätös on tehty päivässä.
- Olen pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan onko kaikki mennyt lain mukaan, ja onko tämä hanke myöskin rahoitettu laillisesti. Välttämättä tässä ei ole hankintalakia kuitenkaan rikottu, koska ministerihän ei ole tilannut tätä tutkimusta. Mutta ongelma on, että nämä keskustelut käydään kammareissa, tietyt tutkijat siellä keskustelevat tiettyjen virkamiesten kanssa ja yhtä-äkkiä tuleekin julkisuuteen tieto, että nämä tutkijat on taas saaneet ison rahapotin.
"Kyseessä on maan tapa"
Turunen uskoo, että Koululla on väliä -tutkimushankkeen rahoituksesta päätettiin jo etukäteen.
- Tässä on nyt otettu vain yksi tutkimus esimerkiksi, mutta varmaan koskee montaa muutakin tutkimusta samalla periaatteella. Tässä jätetään iso osa tutkijoista kokonaan ulkopuolelle. Heillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta osallistua jonkun tämmösen hankerahoituksen saamiseen. He joutuvat julkisuudesta vaan katsomaan, että taas samat tutkijat sai rahaa.
Gustafsson: Olen hirveän loukkaantunut
- Ymmärrän kyllä tutkijoiden taholta kritiikin siihen, miten rahoituksia myönnetään, mutta kantelu ampui yli. Olen hirveän loukkaantunut, että asia on päätetty viedä oikeuskanslerille saakka, opetusministeri Jukka Gustafsson sanoo.
Gustafssonin mukaan Koululla on väliä-tutkimushanke ei ole sellainen hanke, joka olisi pitänyt kilpailuttaa.
- Tämä on ministeriön ja virkamiesten ehdoton kanta. Kyseessä on kolmen yliopiston, erityisen ansioituneiden tutkijoiden tutkimushanke, jossa äkkiseltään suurelta vaikuttava yli kahden miljoonan euron rahoitus jakautuu neljälle, jopa viidelle vuodelle.
"Normaali käytäntö keskustella hankkeista etukäteen"
Gustafsson myöntää auliisti, että käytäntö on, että tutkijat käyvät tämän tyyppisistä asioista keskustelua opetusministeriön virkamiesten kanssa, ja on hyväkin informoida tulevista hankkeista etukäteen.
- Ei siinä ole mitään salaista tai väärää, varsinkin kun kyseessä on kolmen yliopiston merkittävä yhteishanke. Minuun on kyllä ollut yhteydessä tutkijoita, jotka olisivat voineet itsekin olla kiinnostuneita rahoituksesta ja ymmärrän kyllä heidän esittämänsä kritiikin. Juridisesti tätä hanketta ei kuitenkaan tarvitse kilpailuttaa.