Metsästyssäännökset Koloveden kansallispuistossa tiukentuvat, kun puisto laajenee nykyisestä lähes kaksinkertaiseksi. Hallituksen esityksen mukainen linjaus hyväksyttiin äänin 80-52. Äänestyksestä oli pois 67 kansanedustajaa.

Keskusta esitti, että metsästys sallittaisiin paikallisten asukkaiden lisäksi myös kuntien alueella toimivien riistanhoitoyhdistysten jäsenille.

Äänestys repi hallituksen ja opposition rivejä. Hallituspuolueiden edustajista Jari Myllykoski (vas.), Kari Rajamäki (sd.) ja Mats Nylund (r.) äänestivät keskustan ehdotuksen puolesta. Oppositiosta kuusi kansanedustajaa tuki hallituspuolueiden kantaa.

Etelä-Savon vaalipiirissä hallituspuolueiden rivit pitivät. Jouni Backman (sd.), Lenita Toivakka (kok.) ja Pauliina Viitamies (sd.) äänestivät hallituksen kannan puolesta. Katri Komi (kesk.), Jari Leppä (kesk.) ja Kaj Turunen (ps.)kannattivat metsästysoikeuden laajentamista.

Kansallispuiston laajennuksen jälkeen hirvenmetsästyksessä saavat ampua vain ne metsästysseurojen jäsenet, jotka asuvat Savonlinnassa, Enonkoskella tai Heinävedellä. Muualla asuvat seurojen jäsenet voivat osallistua hirven ajoon

Eduskunta hyväksynee Koloveden kansallispuiston laajentamisen lopullisesti ensi viikolla. Eduskunta toivoo, että hallitus selvittää vielä Nahkiaissalon sadan hehtaarin alueen luontoarvot ja alueen mahdollisen liittämisen kansallispuistoon.

Laajennuksen myötä Koloveden kansallispuistossa vierailevien määrän arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan nykyisestä 8 000 vuosittaisesta kävijästä.