Mistä on kyse?
Kansanedustaja Martti Mölsä (ps) ehdotti eduskunnan lähetekeskustelussa kuntaministeri Henna Virkkuselle Punkalaitumen kunnan museointia. Kieli poskessa tehdyn esityksen takana on pitempiaikaista pohdintaa.
- On tullut mietittyä sitä, mikä tällaisen pienen kunnan kohtalo tulevaisuudessa on. Olisi hyvä saada säilytettyä jälkipolville tietoa siitä, miten asioita on aikoinaan hoidettu. Nykymuutokset ovat niin kovia, ettei historiaan jää näkyviin mitään nykyisistä järjestelmistä. Epävirallinen ehdotus on tehty hiukan huumorimielellä, mutta asiaa kannattaisi ajatella, Martti Mölsä sanoo.
Vanhat talot ja valtuuston kokoukset
Mölsän ajatusleikissä tulevat sukupolvet voisivat tutustua museoon nimeltä Punkalaidun. Museokunnan historia kertoisi autenttisesti meidän ajastamme niin rakennuskannan kuin kunnallishallinnonkin osalta.
- Museokuntaan ei rakennettaisi uusia rakennuksia, vaan ainoastaan saneerattaisiin vanhoja. Korjaukset tehtäisiin tietysti ajan tyylillä ja tekniikalla. Valtuusto kokoontuisi, mutta ehkä käsitellyt asiat olisivat vähän kuvitteellisempia, kun sen ei tarvitsisi päättää mitään konkreettista. Valtionosuudet tulisivat normaalisti, Mölsä maalailee.
Kun historiallista kuntaa myöhemmin verrattaisiin pakolla muodostettuihin moderneihin suurkuntiin, kumpi voittaisi?
- Sanotaan, että ennen kaikki oli paremmin, mutta kyllä moni jättäisi palaamatta savupirttiin. Punkalaitumen museokunnassa aika saattaisi näyttää sen, että eteenkin päin on maailmassa mentävä. Pitäisi kokeilla, sittenhän se nähtäisiin mikä totuus on, Martti Mölsä pohtii.