Keskisuomalainen suomi Hakkaraista pääkirjoitussivullaan poikkeuksellisen ankarasti. Kirjoituksen mukaan Hakkarainen vie käytöksellään vaikutusvaltaa Keski-Suomelta, ja on maakunnan kannalta turha kansanedustaja. Lehti nimittää Hakkaraista "Turha-Teuvoksi".
Keskisuomalaisen mukaan Hakkarainen myös esiintyi Jyväskylän moottoripyöränäyttelyssä sunnuntaina päihtyneenä.
Kansanedustaja Hakkarainen toimitti tänään avustajansa välillä tiedotteen. Tiedotteessaan Hakkarainen kiistää olleensa päihtyneenä messuilla, ja toteaa myös, ettei paikalla näkynyt Keskisuomalaisen toimituskuntaa.
"Minä voin olla Keskisuomalaisen toimituksen mielestä täysin turha kansanedustaja. Minulle puolestaan Keskisuomalainen voi olla täysin turha lehti", Hakkaraisen tiedotteessa todetaan.