Keskustan puheenjohtaja, ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä on vaihtanut istumapaikkaa eduskunnassa. Hän harppasi takapenkistä kolmanteen riviin, Anu Vehviläisen ja Inkeri Kerolan väliin.

Keskustan viestintäsihteeri Matti Mönttinen kertoo, että puheenjohtaja Sipilä itse halusi vaihtaa paikkaa ja siirtyä joukkojen keskelle. Sipilän paikalla istui ennen Inkeri Kerola.

Sipilän siirron takia kaikkiaan 24 keskustalaista kansanedustajaa vaihtoi viereiselle istuimelle.

- Ryhmä oli tilanteessa hyvähenkisesti yksimielinen, kuvailee tapahtunutta keskustan eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Matti Mönttinen.