Mistä on kyse?
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen toimi ympäristöministerinä vuosina 1991-1995. Jo silloin ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön työnjako puhututti.
- Samat asiat ja ongelmat pulpahtavat koko ajan pintaan. Silloin oli ihan sama ongelma lohikalakantojen kestävyydestä, osittain myös eläinsuojelun kanssa, ja meillä oli ongelma myös saimaannorpan osalta. Ministeriö tekee asiat toisella logiikalla eikä luota tutkimukseen.
Pietikäinen kertoo ymmärtävänsä hyvin historian, miksi meillä on maa- ja metsätalousministeriö.
- Meillähän pitää olla ruokaa. Kun ei ollut tietoakaan ympäristöasioista, ruoan turvallisuudesta tai terveellisyydestä, niin kaikki asiat olivat siellä.
- Nyt siellä on sekaisin elinkeinon edistämistä eli maatalouden edistämistä, sehän kuuluisi työ- ja elinkeinoministeriöön. Sitten on luonnonvarojen suojelua - metsäpolitiikka ja metsänsuojelu, ovatko ne enemmän ympäristöasiaa vai elinkeinoasiaa? Siellä on edistäminen ja valvonta samassa.
Onko ministeriö MTK:n konttori?
Pietikäinen jakaisikin monet ministeriön tehtävät uudestaan.
- Jos ajattelee norppia, mehiläisiä, lohia, susiakin tai lemmikkikoirien pentutehtailua, niin kuuluvatko ne maa- ja metsätalouteen, vai olisiko eläinten hyvinvointikysymys luontevasti osana ympäristökysymystä? Ruoan turvallisuus, terveellisyys ja valvonta taas osa sosiaali- ja terveysministeriötä, siinähän on ihmisten terveydestä kyse? Elinkeinon edistäminen sitten työ- ja elinkeinoministeriössä.
Sirpa Pietikäisen mielestä maatalouspolitiikka olisi muutettava ruokapolitiikaksi, joka ottaa huomioon myös kuluttajan ja ympäristön edut.
Onko maa- ja metsätalousministeriö muuttunut etujärjestö MTK:n konttoriksi valtionhallinnon puolelle?
- Voisi sanoa, että helposti näin käy, jos ministeriön tehtävänä on elinkeinon edistäminen. Silloin se on läheisissä väleissä etujärjestön kanssa. Itse itsensä valvominen ei ole millekään ihmiselle eikä inhimilliselle taholle kovin helppoa. Nämä maa- ja metsätalouspolitiikkaan sisäänrakennetut ongelmat ovat kyllä aika näkyviä. Eri asia on, halutaanko niihin puuttua ja koska, Pietikäinen pohtii.
Hämeenlinnalainen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen lähettää haastavia terveisiä puoluetoverilleen - ja toiselle paikkakuntalaiselle - Jari Koskiselle:
- Jos maa- ja metsätalousministeriön olemassaolo nähdään jatkossa hyväksi, niin toivon, että ministeriö kykenisi itse uudistumaan. Olipa kyse sitten mehiläispolitiikasta, norpista, kala-, riista- tai petopoliitiikasta, luomun tukemisesta tai vastaavista. Toivottavasti hänellä on siihen kykyä ja halua, Pietikäinen toivoo.