Oppositiossa oleva keskusta on arvostellut lauantaina Jyrki Kataisen (kok.) johtamaa hallitusta monelta suunnalta. Kritiikkiä on annettu etenkin osinkoverouudistuksesta.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arvioi, ettei hallitus vieläkään ymmärrä täysin osinkoverouudistuksen vaikutuksia. Keskustan Peräpohjolan piirikokouksessa puhunut Sipilä sanoi, että hallituksen osinkoveromalliin on jäänyt paljon porsaanreikiä.
- Onkohan hallitus huomannut, että tiettyjen ammattien harjoittaminen osakeyhtiöiden kautta tulee verotuksellisesti huomattavasti aiempaa edullisemmaksi suhteessa normaaliin palkkatyöhön, Sipilä sanoi.
Hän arvioi, että tämä voi entisestään esimerkiksi vaikeuttaa lääkäreiden saantia terveyskeskuksiin.
Sisäistä ja ulkoista painetta
Keskustan pitkän linjan kansanedustaja Seppo Kääriäinen puolestaan sanoi lauantaina, että Katainen on joutunut altavastaajaksi hallituksensa sisäisten erimielisyyksien ja ulkoisten paineiden seurauksena.
- Vasemmisto sisältä ja oppositio ulkoa rutistivat kokoomusta muuttamaan kehysriihen osinkoveropäätöstä. Seuraava koetinkivi on hallituksen itsensä lähes umpisolmuun kietaisema sote- ja kuntauudistus, Kääriäinen sanoi yleisötapahtumissa Kuopiossa ja Tervossa.
Kääriäisen mukaan näyttää todennäköiseltä, että hallituspohja ja pääministeripuolue vaihtuvat seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2015.
Puolivälin tulokset eivät vakuuta
Muun muassa sote-uudistuksen kompurointiin tarttui myös keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.
- Vaalikausi on jo puolivälissä eivätkä kokoomusjohtoisen sinipunahallituksen saavutukset näytä hyvältä, Anttila sanoi Jokioisilla.
- Hallitus on luopunut talous- ja työllisyystavoitteesta, kunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset ovat sekaisin sekä hallitus jatkaa muun muassa maa- ja metsätalouselinkeinojen kurittamista, Anttila suomi.
Anttilan mukaan hallituksella on korkea aika ryhdistäytyä.
Lisäksi Anttila sanoi, että suuria uudistuksia pitää valmistella avoimesti, mikä hänen mukaansa on Kataisen johtamalta hallitukselta unohtunut.