Pankkien toimintaa valvova Finanssivalvonta on yllättynyt asuntolainojen lainakattoesityksen kuoppaamisesta. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei vie lainakattoesitystä eteenpäin ainakaan tällä hallituskaudella.
- Olin yllättynyt, kun kuulin, ettei lainakattoasiaa viedä eteenpäin, koska minusta se oli tärkeä asia, sanoo Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen.
- Me emme halua, että Suomessa tapahtuisi sellaisia kiinteistökuplia, joita on tapahtunut esimerkiksi Irlannissa tai Espanjassa. Niiden kuplien estämiseksi tarvittaisiin juuri tällaista lainakattovälinettä, mitä tuo työryhmä ehdotti.
Lainakattoa esitti ministeri Antti Tanskasen johtama työryhmä viime vuoden marraskuussa.
Kun lainakattoa ei tulekaan, riskit rahoitusmarkkinoilla Tuomisen mukaan lisääntyvät.
- Haluan myös korostaa sitä, että eihän tuota lainakattoa missään nimessä käytettäisi tavallisessa tilanteessa, mikä meillä on nyt, vaan ainoastaan tilanteessa, jossa lainamarkkinat ja lainananto kiihtyisivät kovasti, jolloin olisi pakko jarruttaa.
Tuominen huomauttaa, että siinä vaiheessa, kun lainoitus on alkanut kiihtyä, on myöhäistä enää suunnitella muutoksia.
Lainakaton pelättiin vaikuttavan etenkin ensiasunnon ostajien asemaa.
Tuomisen mukaan lainakatto ei olisi vaikuttanut ensimmäistä asuntoaan ostaviin.
- Nyt tarvitsee muistaa, että tämä lainakatto olisi ainoastaan sellaisessa tilanteessa voimassa, jossa tosiaan lainananto olisi ylikiihtynyt ja silloinhan pitää tehdä kaikki ne toimenpiteet, joilla me saamme estettyä suuren kiinteistökuplan syntymistä.
Kiinteistökupla voisi pahimmillaan tuoda suuria yhteiskunnallisia ongelmia, Tuominen toteaa.