Heinämaan ja Tietävälän koulun kohtalosta odotetaan vielä tiukkaa vääntöä Orimattilassa. Vastoin sivistystoimen suunnitelmia, kaupunginhallitus päätti esittää, että kouluja ei lakkauteta. Jatkamisen puolella ovat olleet erityisesti Keskustan edustajat. SDP:ssä ja Kokoomuksessa lakkautus saa enemmän kannatusta.

Suurimman valtuustoryhmän, Keskustan, puheenjohtaja Sinikka Lindgren uskoo, että äänestys on edessä.

- Sen tiedän, että Tietävälän koulun jatko saa meiltä kannatusta, mutta Heinämaa voi jakaa rivit.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarmo Keskevaari toivoo, että kaupunginvaltuusto pyörtäisi kaupunginhallituksen esityksen ja kääntyisi alkuperäisen suunnitelman taakse.

- Kaupunginhallituksen päätös oli ristiriitainen. Päätettiin rakentaa lisätilaa Virenojan ja Myllylän kouluille, mutta samalla poistettiin lakkautukset, ihmettelee Keskevaari.

Hän arvelee, että yllättävän päätöksen taustalla ovat syksyn kunnallisvaalit, joissa edustajat antoivat lupauksia koulujen säilyttämisen puolesta.

- On tietysti oikein, että lupaukset halutaan pitää. Pitäisi kuitenkin muistaa, että Orimattilassa on kohta lapsimäärään nähden liikaa kouluja, hän toteaa.

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Tuula Koivunen uskoo, että mahdollinen äänestys päättyisi lakkauttamisen vastustajien voittoon, koska Keskusta saa tukea pienryhmistä.

- Aika ja rahapula tekee lopulta tehtävänsä ja jossain vaiheessa koulut on lakkautettava, ennustaa Koivunen.

Orimattilan kaupunginvaltuusto käsittelee 15.4. sivistystoimen kehittämissuunnitelmaa, jonka osana Heinämaan ja Tietävälän koulujen lakkautukset ovat.