Yritystukien määrä kasvaa yllättäen ensi vuonna kertoo Yle Uutisten selvitys. Näin siitä huolimatta että hallituksen kehysriihessä puhuttiin toisin.
- Yritystukijärjestelmä pitäisi saada yksinkertaisemmaksi ja myönnettävä rahamääriä alemmaksi, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta kritisoi.
- Jos tukia maksetaan, ne pitäisi suunnata teknologian kehittämiseen niin, että ne tukevat koko kansantaloutta ei vain yksin yritystä, joka tuen itselleen nappaa.
Hallituksen kehysriihessä sovittiin yritysveron alentamisen ja osinkoveron uudistamisen lisäksi myös yritystuista. Yle Uutisten selvitys kertoo, että yritystuet kasvavat ensi vuonna jopa 23 miljoonaa euroa. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) myöntää tukien nousevan.
- Samaan aikaan kehysriihessä oli päätettävänä kompensaatiopaketti rikkidirektiivin yrityksille aiheuttaman lisäkustannuksen takia, Vapaavuori sanoo.
- Pakettiin liittyi taas muutamia uusia tukia ja varmaan näiden yhteisvaikutuksesta on käynyt juuri näin
Yritystukia leikataan noin 20 miljoonalla muun muassa Tekesiltä ja Finnveralta. Samaan aikaan annetaan toisaalla lisää. Energiatukea kasvatetaan 39 miljoonalla eurolla ja kuljetustukea päätettiin jatkaa. Kun leikkaukset ja lisäykset lasketaan yhteen yritystuet nousevat noin 23 miljoonaa.
- Kyllä yritystukia leikattiin. Pitää muistaa, että nämä uudet tuet jotka liittyvät tähän rikkidirektiivin kompensaatioon, niin ne ovat nimenomaan kohdennettuja tähän ja ne ovat määräaikaisia. Tekesin leikkaukset ovat pysyviä, Vapaavuori selventää.
Rikkidirektiivin ennakoidaan tuovan teollisuudelle jopa 600 miljoonan euron lisälaskun.
-Tällä haluttiin auttaa niitä toimialoja ja yrityksiä, joille rikkidirektiivi tuo lisäkustannuksia. Vienti kun vetää muutoinkin huonosti, Vapaavuori sanoo.
Etlan mukaan kilpailukyky, kasvu ja työllisyys turvataan parhaiten verotuksellisin keinoin. Vapaavuori ymmärtää kritiikin, ainakin osin.
- Koko ajan on pyritty siihen, että yritystuet joita jatkossa maksetaan, kohdistuvat teknologian kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja kasvuun ja sillä tavalla hyödyttävät kansantaloutta laajemmin.
- Parempi tapa pitää huolta yritystoiminnan kannattavuudesta ja kilpailukyvystä tapahtuu yleisten verotuksellisten välineiden kautta, Maliranta arvioi.
- Tässä rikkidirektiivin kompensaatiopaketissa tulokulma oli toinen. Haluttiin auttaa juuri niitä yrityksiä, jotka siitä eniten kärsivät. Tässä oli nyt toisenlainen filosofia ja kansallinen tahtotilakin kuin yritystukipolitiikassa yleensä, Vapaavuori sanoo.