Hallituksen päätös muuttaa osinkoveroesitystään juuri ennen kyselytuntia ei oppositiota liiemmin lohduttanut.

Oppositiossa hämmästeltiin kahden viikon takaisten päätösten nopeaa muuttamista.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kysyi pariinkin otteeseen, että ymmärsikö hallitus edes nyt, mitä se teki.

- Tiesittekö te ylipäätään, mitä te päätitte, jos tiesitte, kuka tiesi ja kuka ei tiennyt, Soini tokaisi.

Hän kysyi myös sitä, kuka toi hallitukselle sen ymmärryksen, jonka pohjalta hallitus päätti muuttaa veroesitystään.

Myös keskustassa ihmeteltiin hallituksen kahden viikon takaisen päätökseen tehtyjä muutoksia.

Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä kuitenkin kiitti hallitusta siitä, että verotarkistuksessa oli otettu huomioon oppositon malli.

- Tätyy kiittää hallitusta siitä, että opposition neuvot joskus kelpaavat, Sipilä piikitteli kyselytunnilla.