Keskustan mielestä hallituksen kehyspäätöksistä on syntynyt uskomaton sekamelska. Niinpä puolue haluaakin hallitukselta tiedonannon kehyspäätösten taustoista. Tiedonannosta seuraa luottamuslauseäänestys.

Hallitus antaa tiistaina eduskunnalle selonteon valtiontalouden kehyksistä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mukaan hallituksella olisi tässä kohtaa mahdollisuus antaa lisäksi tiedonanto, jotta nähtäisiin, vieläkö Jyrki Kataisen hallitus nautii eduskunnan luottamusta ja luottavatko hallitusryhmien edustajat omiin ministereihinsä.

- Toivomme, että hallitus tiedonannolla hälventäisi epäselvyyksiä ja epäluuloja. Eduskunnassa sitten katsottaisiin, onko näin, että myös vasemmistopuolueet kovaa, rikkaita suosivaa oikeistopolitiikkaa kannattavat.

Hallitus voi itse päättää, antaako se tiedonannon vai ei.