Hallituksen osinkoveropäätös ei ole herättänyt suuria intohimoja vasemmistopuolueiden kannattajissa Satakunnassa.
Osinkoverouudistusta on kritisoitu siitä, että se suosii suurrikkaita ja maksumiehiksi joutuisivat pienyrittäjät ja piensijoittajat.
SDP:n ja vasemmistoliiton piirtoimistoista kerrotaan, että asiasta on tullut yllättävänkin vähän palautetta, mutta yksittäisissä keskusteluissa ratkaisu on herättänyt hämmennystä.
Vasemmistoliitossa Arhinmäen asema on vakaa
Vasemmistoliiton puheenjohtajaa Paavo Arhinmäkeä on arvosteltu valtakunnan tasolla siitä, että hän heräsi huomaamaan hallituksen osinkoveropäätösten vaikutukset vasta kehysriihen jälkeen.
Vasemmistoliiton Satakunnan-piirin toiminnanjohtajan Kari Kuistin mukaan Arhinmäen asemaa puolueen puheenjohtajana ei ole Satakunnassa kyseenalaistettu millään tavalla.
- Asiaan on ehkä vaikuttanut Arhinmäen nopea ulostulo: hänkin yllättyi, mitä mentiin alustavasti sopimaan, koska kaikkia tietoja ei ollut ministerienkään käytössä, Kuisti arvioi.
Jos hallituksen osinkoverolinjaus ei muutu, pitäisikö vasemmistoliiton lähteä hallituksesta?
- Tuohon en osaa vielä sanoa ihan tarkkaan. Olen huomannut keskustelupalstoja seuratessani , että vasemmistoliiton hallituksesta lähteminen puhuttaa ehkä Helsinki-Uusimaa -akselilla enemmän kuin täällä länsirannikolla. Täällä asioita ehkä tarkastellaan vähän rauhallisemmin.
Urpilaisellakin edelleen luottoa
SDP:n Satakunnan piirin toiminnanjohtaja Jukka Pirttisen mukaan hallituksen osinkoveropäätökseen tulee nyt saada nopeasti muutoksia ja sen porsaanreiät tukkia.
- Jos korjaukset tehdään, hallitus nauttii ainakin minun luottamustani.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen asemaa osinkoverosta noussut kohu ei ole Pirttisen mukaan heikentänyt.
- En ole huomannut mitään tällaista satakuntalaisten rividemareiden keskuudessa. Urpilainenhan on nyt luvannut asiaan muutoksia.