Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaatii pääministeri Jyrki Kataista (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) kertomaan osinkoverouudistuksen taustat.

Oppositiojohtajan mukaan päätöksen taustat ovat yhä kummallisempia. Sipilä hämmästelee erityisesti valmistelun puutteellisuutta.

- Pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen on nyt tultava esiin ja kerrottava avoimesti päätöksen taustat. Näin suurta päätöstä ei yksinkertaisesti voida tehdä ilman huolellista valmistelua ja kunnon vaikuttavuusarviointia, Sipilä vaati tiedotteessaan.

Samalla Sipilä liittää päätöksen jatkumoksi niistä asioista, joita hallituksen pitää jälkikäteen selitellä.

- Ainut asia, josta hallitus sai päätöksiä aikaiseksi kehysriihessä, oli yhteisö- ja osinkoverouudistus, ja siitäkin vallitsee hämmennys, Sipilä kuittaa.