Hallituksen ministereistä moni ei tiennyt, mitä päätti, kun päätettiin osinkoverouudistuksesta, sanoo vihreiden entinen ministeri Osmo Soininvaara.

Iltalehden haastattelussa Soininvaara sanoo ymmärtäneensä monen ministerin, jopa huomattavan osan paikalla olleista tehneen päätöksensä väärän tiedon vallitessa.

Soininvaara ei tarkenna väärän tiedon sisältöä lehdelle.

Entinen ministeri moittii myös lakiesityksen valmistelua ja kuvaa sitä erinomaiseksi esimerkiksi huonosta lain valmistelusta.

Aiemmin vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sanoi YLE Uutisille, että päätös osinkoverotuksesta tehtiin vajavaisin tiedoin.