Ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo käyneensä hyvin perusteelliset keskustelut sekä Jemenin presidentin että turvallisuusviranomaisten kanssa suomalaisista siepatuista. Tuomiojan mukaan suomalaiset ovat olleet elossa sieppauksen jälkeen, mutta heidän olinpaikastaan tai sieppaajista ei kuitenkaan ole edelleenkään varmuutta. Tuomioja sanoo myös, ettei hän voi kertoa, milloin elonmerkit siepatuista on saatu.

- Meillä nyt on kaikki se tieto, mikä heillä nyt käytettävissään on, mutta ei valitettavasti ole sellaista, että sen perusteella voisi sanoa, että asia on ratkennut, Tuomioja sanoo Yle Uutisten puhelinhaastattelussa Jemenistä.

Tuomiojan mukaan on olemassa erilaisia arveluita sieppaajista, mutta mikään tieto ei ole varmaa.

- Nämä ovat kaikki sellaista josta ei auta myöskään julkisuudessa puhua, koska se voisi vaarantaa siepattujen turvallisuuden.

Tiettävästi ei yhteyttä

Suomalaisiin ei tiettävästi ole myöskään saatu yhteyttä.

- Näistäkään emme voisi kertoa, mutta ei tässä vaiheessa edes olisi mitään kerrottavaa, Tuomioja muotoilee.

Ulkoministeri sanoo käyneensä keskusteluja paikan päällä olevien suomalaisviranomaisten kanssa, samoin kuin itävaltalaisten sekä muiden kansainvälisen yhteisön edustajien.

Keskusteluja on Jemenin viranomaisten kanssa käyty myös lähialueen muiden maiden, muun muassa Qatarin kanssa. Päävastuu on kuitenkin Jemenillä ja yhteistyö jemeniläisviranomaisten kanssa on ratkaisevaa, Tuomioja korostaa.

- Heillä on hyvin tarkka tieto siitä, miten tärkeänä me tätä asiaa pidämme Suomessa. Yhtä lailla on selvä, että heille itselleenkin tämä on erittäin tärkeä asia, koska on kysymys maan turvallisuustilanteesta ja heidän omasta uskottavuudestaan.

Tuomioja vakuuttaa, että kaikki mahdolliset vihjeet ja yhteydenotot selvitetään. Vapauttamisponnistelut vaativat kuitenkin aikaa. Muutama viikko sitten vapautettu sveitsiläisnainen oli siepattuna lähes vuoden, Tuomioja muistutta.

- Tämä on asia, joka vaatii kärsivällisyyttä.