Valtioneuvoston kanslia julkisti tiedon siitä, että Suomen Akatemia rahoittaa Pekka Himasen tutkimusta jo ennen kuin Akatemian hallitus oli asiasta päättänyt. VNK ilmoitti 6.2., että se teettää Himasen ryhmällä tutkimustyötä ilman kilpailutusta.

Hankkeelle ilmoitetaan hinnaksi yli miljoona euroa. Seuraavana päivänä Akatemian hallitus päätti rahoittaa tutkimusta pyydettyä pienemmällä summalla.

Akatemia tinki summaa alas

Suomen Akatemian hallituksessa käytiin 7.2.2012 tiukka keskustelu siitä, lähdetäänkö epämääräisen oloista tutkimushanketta rahoittamaan ollenkaan. Lopulta hallitus päätti lähteä rahoittamaan tutkimusta, mutta pyydettyä pienemmällä summalla. Hankkeen kokonaisrahoitus jäi Akatemian päätöksen myötä noin 700 000 euroon.

Ylen saamat tiedot hallituksen kokouksesta tukevat aiemminkin julkisuudessa olleita tietoja, joiden mukaan pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mieltymys hankkeeseen painoi rahoittajien myönteisen päätöksen taustalla enemmän kuin Himasen hankesuunnitelma, jota ei pidetty rahoittamisen arvoisena.

- Se tuli puhtaasti esittelyasiana. Että annettaisiin näin paljon rahaa, kuvasi Akatemian hallituksen puheenjohtaja Arto Mustajoki Long Playn haastattelussa helmikuussa 2013.

Rahoittajille tieto viimeisten joukossa

Pekka Himanen on Ylen julkaisemien asiakirjojen perustella tiennyt saavansa Tekesiltä, Sitralta ja Suomen Akatemialta rahaa jo kuukausia ennen kuin näiden tahojen päätöksentekijät ovat asiasta päättäneet. Ainakin Suomen Akatemian osalta rahoituspäätöksen tehnyt hallitus ei ole edes tiennyt hankkeesta marraskuussa 2011, jolloin Himanen on kirjoittanut Akatemia-yhteistyöstä. Asiasta on keskusteltu Twitterissä ja siitä uutisoi Long Play.

Pääministeri Jyrki Katainen on arvellut, ettei pääministerin pelko olisi ajanut rahoittajia päättämään myönteisesti Himasen tutkimuksen rahoittamisesta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että ainakin Pekka Himanen ja Kataisen johtama Valtioneuvoston kanslia ovat olleet varsin varmoja rahoituspäätöksestä jo ennen kuin se tehtiin.

Yle yritti tavoittaa pääministeri Kataista torstaina päivällä, mutta hänen lehdistösuhteista vastaavaa erityisavustajaansa ei tavoitettu.