Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) mukaan sote-uudistusta on viety koko ajan eteenpäin kuntauudistuksen ehdoilla. Hänen mukaansa hallituksen esittämä 20 000 asukkaan raja palveluiden järjestämiseksi otettiin uudistukseen mukaan, jotta se houkuttelisi pieniä kuntia yhdistymään.

- Juuri näin. Ei tämä ole ollut salaisuus, eikä pitäisi olla kenellekään uutinen. Jo kaksi vuotta sitten Säätytalolla päätettiin marssijärjestys, että kuntauudistus edellä mennään, peruspalveluministeri Guzenina-Richardson sanoo Ylen A-studiossa.

Kehysriihen linjauksessa päävastuun erikoissairaanhoidosta kantavat sote-alueet, mutta niiden lisäksi joitakin erikoissairaanhoidon palveluita saavat järjestää 20 000 - 50 000 asukkaan kunnat.

Guzenina-Richardsonin mukaan ajatus noin 20 sote-alueesta lähtee siitä, että Suomessa on nykyisin 20 sairaanhoitopiiriä, 18 maakuntien keskuskaupunkia ja muutama muu kaupunki, jotka pystyisivät kantamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuuta niin, että siinä on mukana erikoissairaanhoito.

- Siitä lähtee tämä luku, se ei ole päästä keksitty. Se lähtee ajatuksesta, että saamme ehyeksi nämä kokonaisuudet, hallintoa ja byrokratiaa vähentämällä, peruspalveluministeri sanoo.