Porin vasemmistoliiton valtuustoryhmän johtaja Tapio Furuholm kummastelee kokoomuksen kommentteja vasemmistoliiton toiminnasta.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja Juha Vasama totesi maanantaina Yle Satakunnan haastattelussa, että vasemmistoliiton toimintatavat heikentävät Porin arvovaltaa maakunnassa. Vasemmistoliitto on tullut julkisuuteen viime viikkoina erityisesti kannanotoilla ja kysymyksillä, jotka koskevat kaupunginjohtajan toimintaa ja kampushanketta.
Tapio Furuholmin mukaan kokoomus on huolissaan johtoasemastaan Porissa.
- Kokoomus on huolissaan omasta marginaalisesta johtoasemastaan. Puolue pelkää, että esimerkiksi sosiaalidemokraatit hyppäävät pois yhteistyöstä, ja siksi sen täytyy ottaa käyttöön kaikki konstit. Joskus suomalaisia määrättiin Moskovasta, joskus Berliinistä, nyt näköjään kokoomuksesta.
"Kokoomuksen vaikea orientoitua avoimempaan tyyliin"
Furuholm torjuu Vasaman väitteet siitä, että vasemmistoliitto heikentäisi toiminnallaan Porin arvovaltaa maakunnassa. Hän sanoo olevansa pettynyt siihen, että asioiden käsitteleminen avoimemmin julkisuudessa on kokoomukselle näin vaikeata.
- Heillä oli neljä vuotta kaupunginhallituksen puheenjohtajuus ja kaikki haluttiin tehdä mahdollisimman salassa ja peitellysti. Kampus on tästä kärkiesimerkki. Nyt on vaikeata orientoitua toisenlaiseen tyyliin. Maakunnan kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.
Vasaman mielestä vasemmistoliitto voisi vaikuttaa lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa ja käyttää vähemmän julkisuutta asioiden ajamiseen. Furuholm ei näe julkisuutta ja päätöksentekoelimissä työskentelyä vastakkaisina.
- Ihmettelen sitä, miksi Vasama ei ole sanallakaan kommentoinut sitä, että minä olen puuttunut siihen, että kunnallisessa päätöksenteossa toimitaan ohi pöytäkirjan. Myönnän, että tässä on ollut julkisuuspiikki. Vihjasinkin kirjeessäni Luukkoselle, että asioiden vähemmän dramaattinen käsittely voisi olla hyväksi, mutta siihen ei näköjään ole valmiutta.
Toiminta julkisuudessa jatkuu
Furuholm ei ota suoraa kantaa siihen, pitäisikö kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen asema ottaa uudelleen harkintaan.
- Se on demareiden ja kokoomuksen asia nostaa esille, jos on kiinnostusta. Kovaa kritiikkiä Luukkosta kohtaan on molemissa puolueissa, mutta valtapeli ja laskelmointi estää ottamasta asiaa esille.
Furuholm lähetti viime viikolla medialle kirjeen, jossa hän väittää, että Porin kampus-päätöksentekoon liittyy juridisia epäselvyyksiä. Furuholmin mukaan päätöksestä ei löydy yhtään mainintaa kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjoissa. Avoimessa kirjeessään kaupunginjohtajalle Furuholm vaatii Luukkoselta laajaa selvitystä.
Luukkosen vastausta kirjeeseen käsitellään kaupunginhallituksessa maanantaina. Ehdotuksessa eräät kaupungin virkamiehet toteavat, että asiat on käsitelty oikein.
Furuholm ei kerro, miten vasemmistoliitto reagoi, jos ehdotus menee sellaisenaan läpi.
- Enhän minä uskalla reagoida, kun Juha Vasama kieltää, ettei saa reagoida, Furuholm velmuilee.
Furuholmin mukaan vasemmistoliitto toimii jatkossakin jonkin verran julkisuuden kautta, mutta ainoa toimintatapa se ei hänen mukaansa ole ollut eikä tule olemaan.