Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan työnanatajapuolella ei ollut keskiviikkona palkkatunnustelujen katketessa tietoa siitä, että hallitus päättäisi kehysriihessä alentaa yhteisöveroa.
- Toivoimme ja ajoimme yhteisöveron alentamista, mutta hallituksen päätöksestä meillä ei ollut etukäteen tietoa, sanoo Häkämies.
Häkämies korostaa, että päätös tunnustelujen katkaisemisesta tuli palkansaajajärjestöjen puolelta eikä EK:lta.
Häkämies sanoo kaikkien tiedossa kuitenkin olleen, että yhteisöverokysymys on esillä kehysriihessä.
SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen epäili blogikirjoituksessaan, että EK:n asenne palkkatunnusteluissa kiristyi yhteisöveron alentamista koskevan ennakkotiedon vuoksi.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kiisti lauantaina, että tieto hallituksen päätöksestä laskea yhteisöveroa olisi vuotanut työnantajapuolelle kesken työmarkkinatunnustelujen.