Hallitus kokoontuu tänään torstaina kehysriiheen, ja veropolitiikka on yksi asialistan tärkeimmistä kohdista. Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) uskoo, että verotuksessa painopiste on pois työstä kohti kuluttamista.

- Selvää on, että liikkumavaraa on erilaisissa valmisteveroissa ja kiinteistöveroissa, jotka vähiten haittaavat työllistymistä, Kataja sanoi Ylen aamu-tv:ssä torstaina.

- Painopiste on pois työn ja työllistämisen verotuksesta kohti kuluttamisen verotusta ja haittaverotusta, hän painotti.

Verojaoston jäsen Mika Lintilä (kesk) kertoo odottavansa mielenkiinnolla, kuinka rahat tullaan jatkokaudella kohdistamaan. Lintilän mielestä verotuksella pitäisi nyt saada aikaan kasvua tukevoittava vaikutus.

- Meille olisi erittäin tärkeää saada verotuksellista ruisketta pk-sektoriin, jonka on nähty työllistävän.

Lintilä on Katajan kanssa samoilla linjoilla siitä, että verotuksen painopistettä tulisi siirtää työstä ja yritysten verottamisesta kulutuksen verottamiseen.

Verojaoston jäsen Kari Uotila (vas) sen sijaan haluaa verotuksen painopistettä tuloveroja kaventavaan ja progressiota kiristävään suuntaan.

- Suhtaudumme erittäin nihkeästi arvonlisäveron kiristämiseen, mutta sen sijaan osinkoveropuolella on mahdollista tehdä ratkaisuja sekä listattujen että listaamattomien osinkotulojen osalta, Uotila sanoi aamu-tv:ssä.