Kuntayhtymää hallintomallina sotealueille pidetään parhaana ratkaisuna myös Lounais-Hämeessä, kertoo forssalainen Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.

- Meillä oli valmiiksi selvitettynä hyvinvointikuntayhtymä, jossa olisi ollut sekä sosiaali- että terveydenhuollon palvelut eli me ollaan oltu edelläkävijöitä. Nyt ollaan tyytyväisiä, että saadaan perustaa oma sote-alue, joka tulee olemaan Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä. Somero mukaan, myös Urjala ja Loimaa on selvityksissä mukana.

- Siinä on kaikkein tärkein asia se, että yksi kunta ei yksinään muodosta enemmistöä, vaan siinä on se leikkuri, jossa kaikki muutkin kunnat ovat yhteisessä päätöksenteossa mukana, Anttila toteaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen on Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekosen mielestä paljon tärkeämpää kuin kuntarakenteen uudistaminen.

- Tärkeintä on palvelujen saatavuus ja se, että meillä on tarpeeksi yksiköitä, ettei ihmisten tarvitse kulkea mahdottomia matkoja päästäkseen hoitoon, Pekonen sanoo.

Keskussairaala halutaan säilyttää maakunnassa

Edustajat pitävät erityisen tärkeänä, että uudistuksen edetessä varmistetaan keskussairaalan ja erikoissairaanhoidon säilyminen maakunnassa. Sosiaalidemokraattien Johannes Koskinen kertoo, että Kanta-Hämeen keskussairaalaa puolustetaan maakunnassa vahvalla yksituumaisuudella. Isäntäkuntamallilla sitä ei lähdetä tuhoamaan, hän sanoo.

- Valtakunnassahan on tavallaan ylhäältä annettu komento, että pitää olla se vastuukuntamalli ykkösenä, mutta veikkaan, että suurimmassa osassa päädytään kuntayhtymämalliin. Se on tasavertaisempi kuntien välillä ja paremmin myös perustuslain kuntien itsehallintoon soveltuva malli, sanoo Koskinen.

Kokoomuksen Timo Heinonen uskoo, että uudistus antaa mahdollisuuden myös Riihimäen sairaalan kehittämiseen.

- Uskon, että tämä on askel oikeaan suuntaan, että yhdistetään terveysorganisaatioon myös sosiaalipalvelut. Olen huolissani siitä, miten turvataan jatkossa Kanta-Hämeen keskussairaalan tulevaisuus.

- Siinä on meidän isoin haaste, että löydetään oikeanlainen hoidon ketju, lähellä lapsiperheiden ja ikäihmisten palvelut ja maakunnassa myös erikoisosaamista, ja sinne väliin sopii hyvin Riihimäen sairaala, jota toivottavasti tässä lähdetään myös kehittämään.